Radiopuhelimet alasti Bar Kukassa pe 27.3.
En ole varma, pidänkö tämän keikkaillan nimestä.
Eipäs, olen varma. En pidä.
Mitään poikkeuksellisen alastonta tässä akustisessa illassa ei ole. Radiopuhelimet on aina musiikissaan alaston. Kun yhtye riisuutuu Bar Kukassa enimmistä sähköistään, riisuutuu se lihastaan.
Mutta Radiopuhelimien luut, ne ovat jämäkkää tekoa.
– Mikä päivä tänään on? Perjantai? Teillä on ihan sunnuntaimeininki, solisti J.A. Mäki tökkii raukeanpuoleista yleisöä.
Radiopuhelimien otteessa ei ole sunnuntaista tietoakaan. Monien käsissä sähköttömät sovitukset merkitsevät automaattisesti huomattavasti hillitympää volyymia. Mutta tämä oululaisviisikko on akustisenakin äänekäs – mikä toki korostuu Kukan intiimeissä puitteissa. Taustakuorot eivät mikitystä kaipaa.
Luurankosovitukset korostavat Radiopuhelimien riffitaiteen transsimaisuutta. Heimomusiikkiahan tämä on, suorasukaisten kieroilijoiden heimon musiikkia. Tässä yhtyeessä jokainen instrumentti, mukaan lukien Mäen laulu, on rytmisoitin.
Hetkittäin se olennaisin rytmisoitin, Jyrki Raatikaisen djembe, on hukkua riffien alle. Ei auta, vaikka Raatikainen riisuutuu hieman lisää voidakseen takoa antaumuksella.
– No niin naiset, Jyrki riisui vihkisormuksen, kitaristi Jarno Mällinen varoittaa.
Rokkiräjähdys-debyytin Opetus-kappaleen sovituksessa Mällinen tarttuu melodicaan. Se istuu kokonaisuuteen juuri siksi, että se hyökkää tärykalvoille vähän liian äänekkäänä, tuoden mieleen varhaisten Bob Dylan -albumien arvaamattomat huuliharppuhyökkäykset.
Radiopuhelimet esittää akustisen Ei kenenkään maa -albuminsa miltei kokonaan, osaten ohittaa juuri ne heikoimmat kappaleet. Kapteenin kuoleman merimieskuoron olisin tosin suonut kajahtavan näissä puitteissa.
Aiempaa tuotantoaan yhtye esittää säästeliäästi. Opetuksen ja keikan käynnistävän Jäämeren ja Talvipäivänseisauksen ohella meille tarjotaan illan viimeinen hidas, Hailuoto. Sen äärellä viisikon ote hiljenee.
Ja onhan tuossa kappaleessa jotain kovin pyhää. Jos Dave Lindholmin Sitähän se kaikki on -kappaleen ”Eiku, mutku” -mantraan kiteytyvätkin suomalaisen rockin hienoimmat ensisäkeet, ei Hailuodon ”Laita pitkät päälle, voi olla hirviä liikkeellä” jää juuri huonommaksi.
Keikan jälkeen some-kylillä juorutaan, että yhtye on siirtynyt soittamaan Li Anderssonin FestivaaLi-tapahtumaan yllätysesiintyjänä, täysissä sähköissä. Kauniimpaa yllätystä saa näiltä rock-leveyksiltä hakea.
