Punatukkainen kalju mies ja muita sattumia

Tässä vaiheessa KOM-teatterin Sattumissa Vilma Melasniemen Barbaralla on vielä ilmat sisällä. Napoleonin vieressä vasemmalta Arttu Kapulainen, Eeva Soivio, Laura Malmivaara, Niko Saarela ja Pekka Valkeejärvi.
Tässä vaiheessa KOM-teatterin Sattumissa Vilma Melasniemen Barbaralla on vielä ilmat sisällä. Napoleonin vieressä vasemmalta Arttu Kapulainen, Eeva Soivio, Laura Malmivaara, Niko Saarela ja Pekka Valkeejärvi.

KOM-teatteri: Sattumia. Teksti Daniil Harms, sovitus ja ohjaus Lauri Maijala, lavastus Janne Vasama, pukusuunnittelu Niina Pasanen, valosuunnittelu Kari Vehkonen ja Max Wikström, äänisuunnittelu Jani Rapo, maskeeraussuunnittelu Leila Mäkynen. Ensi-ilta KOM-teatterissa 26.3.

Jos et tunne Daniil Harmsin absurdeja tekstejä, onpa hyvä! Ja vaikka tuntisitkin, ei sekään haittaa. Molemmissa tapauksissa luvassa on herkullisia yllätyksiä, jos satut käymään KOM-teatterissa katsomassa Sattumia.

Daniil Harms eli lyhyen elämän Neuvostoliitossa 1905–1942, vaikutti maan viimeisessä avantgardistisessa liikkeessä nimeltään Oberiu (Todellisen taiteen yhdistys) ja sai mainetta kirjallisten konventioiden rikkojana. Tapa, jolla Harms kirjoitti, muistutti lapsen ajatuksenjuoksua, mutta K-18-leimalla varustettuna. Esimerkiksi brutaali väkivalta on osa Harmsin aloogisen kerronnan aineksia. Ihmiset muistuttavat ihmisiä, arkiset tapahtumat itseään, mutta silti moraali loistaa olemattomuuttaan ja logiikkaa minkään välillä ei ole.

Kaspar Hauserin hengessä viilettävä Sattumia on juuri sitä, mikä saa meidät hetkeksi hereille. Aivan kuin vatsaa vääntävä, räävitön ripuli.

Ohjaaja-sovittaja Lauri Maijala on käyttänyt Sattumien aineksina Harmsin Sattumia- (suomeksi 1988) sekä Ensiksikin ja toiseksi (2002) -teoksia. Väliajaton parituntinen kavalkadi koostuu reilusta 40 episodista. Mummot hyppäävät vuoronumerollaan kuolemaan, Päivi Räsäsen näköinen kapusiinimunkki haluaa tappaa kaikki lapset keskuskuoppaan, herraseurue juo etikkaa, lyhyt mies syö ensin kyntensä ja sitten loputkin luunsa. Paljon tuttua Harmsia, mutta paljon herkullista Maijala-kuorrutetta.

Niina Pasosen puvustus ja Leila Mäkysen maskeeraus ovat yhtä toimivia kuin Jani Rapon äänisuunnittelu. Visuaalisuus on keskitetty henkilöhahmoihin ja näiden ulkoiseen uskottavuuteen, Janne Vasaman lavastus taas tukee minimalistisuudellaan henkilöhahmojen runsautta. Näyttämö venyy kuitenkin lukuisten aukkojen myötä lähes seksuaaliseksi olioksi.

Äänisuunnittelu on oleellisessa roolissa, eikä pelkästään biisivalintojen kautta. Lotto-teema tai Sepi Kumpulaisen Armotonta menoa ovat tietenkin kuulemisen arvoisia kansallisaarteita, mutta Jani Rapo on onnistunut laajentamaan myös näyttämön tilantunnetta äänen kautta paljon nähtävää todellisuutta laajemmaksi.

Sattumia lepää kuitenkin ensisijaisesti näyttelijöiden varassa, vähän niin kuin Laura Malmivaara yleisön käsivarsilla. Kun hän tulee elähtäneen näköisenä ilotyttönä lavalle verkkosukissaan, lausuu lapsuutensa runon ja lähtee daivaamaan läpi yleisön, on pakko jopa vaikuttua, vaikka tunteet eivät Harmsin maailmassa ensisijaisia olekaan.

Eeva Soivio ja Vilma Melasniemi ovat hahmoheittäytymisessään notkeita ja nopeita. Niko Saarela ja Arttu Kapulainen pääosin pelottavan pimeitä ja Pekka Valkeejärvi hetkittäin jopa hermostuttavan häiriintynyt.

Näytelmän tiukka taimaus on hallussa, Harmsin stoorit on sovitettu hyvin nykypäivään ja hulluja aikoja nytkin eletään. On suorastaan vapauttavaa nauraa, kun kaveri jysäyttää kuulan kalloon ja seksi on pelkkää aktia. Ja ihan sama tuleeko seitsemän jälkeen vaikka sahdeksan.

ILONA KANGAS