Ei mennyt kuin Strömsössä

Mika Pohjosen ääni sopi järeähköön, mutta romanttiseen ritari Walther von Stolzingin tenoritehtävään.

Richard Wagner: Nürnbergin mestarilaulajat, Suomen Kansallisooppera, ohjaus Harry Kupfer, lavastus Hans Schavernoch, puvut Yan Tax, valaistus Jürgen Hoffmann, musiikinjohto Michael Güttler, ensi-ilta 13.3.

Mietitäänpä seuraavaa tilannetta: nuori, ihana nainen on asetettu palkinnoksi laulukilpailussa, jonka osallistujat ovat vanhoja, rujoja ukonkäppänöitä. Voittaja saa neidon omakseen. Parempikin lähtökohta oopperalla voisi olla. Tämä on kuitenkin alkutilanne Richard WagnerinNürnbergin mestarilaulajissa (1868) ja sen kanssa on elettävä.

Mestarilaulajat on Wagnerin oopperoista naisvihamielisin, sillä se on sitä täysin avoimesti, kuten oopperan alkuasetelmakin antaa ymmärtää. Misogynian mekanismina toimii ylentämällä alentamisen periaate. Oopperan naishahmot, kultasepän tytär Eva Pogner ja hänen uskottunsa Magdalene, asetetaan näennäisesti glorifioiden esille ja siten hiljennetään.

Kun ensimmäinen, reilun tunnin kestävä näytös kuluu siihen, että suuri joukko miehiä kinastelee ontuvin argumentein tietyn laulutavan oikeellisuudesta 1950-luvun persoonattomiin vaatteisiin puettuina, odotukset oopperan muita näytöksiä kohtaan eivät ole korkealla. Paljon ei luvannut myöskään ensinäytöksen musiikillinen toteutus, joka alkusoitosta alkaen kaipasi jäntevyyttä ja intensiteettiä. Kapellimestarina oli Kansallisoopperaan vuonna 2013 ylikapellimestariksi valittu Michael Güttler.

Tässä kuitenkin tiivistyy se häkellyttävä paradoksi, joka Wagnerin oopperoihin liittyy aina. Oli niiden naiskuva – tai ihmiskuva yleensä – kuinka vastenmielinen tahansa ja musiikillinen toteutus keskinkertainen, niiden musiikki on ylivertaista. Tämä nähtiin myös Mestarilaulajissa, vaikka teos ei edustakaan Wagnerin parasta musiikillista keksintää.

Soittamiseen saatiin sitkoa oopperan toisessa ja varsinkin kolmannessa näytöksessä, jolloin musiikin intensiteetti kasvoi ja vangitsi kuulijan – varsinkin kun laulaminen oli yksi illan suurista ilonaiheista. Oopperan viidentoista miessolistin joukossa ihastutti erityisesti ritari Walther von Stolzingin roolissa laulanut Mika Pohjonen. Hänen äänensä sopii yllättävän hyvin järeähköön, mutta romanttiseen tenoritehtävään.

Nuori Tuomas Katajala lauloi varmanoloisesti Hans Sachsin oppipojan, Davidin, roolissa. Ralf Lukas puolestaan lunasti paikkansa näyttämön karismaattisena tähtenä ja oopperan keskushenkilönä, suutari Hans Sachsina. Evan rooli sen sijaan vaikutti hieman ylimitoitetulta sopraano Tiina-Maija Koskelalle ottaen huomioon hänen äänensä tämänhetkiset kvaliteetit.

Ikävä sattumus himmensi sinänsä tasokasta laulantaa. Sixtus Beckmesserin rooliin palkattu Michael Kraus oli sairastunut äkillisesti ja häntä paikkasi paikalle kiireellä lennätetty Armin Kolarczyk, joka lauloi näyttämön sivussa. Kraus veti läpi näyttämöosuuden.

Tilanne ei ole harvinainen maailman oopperalavoilla, mutta tässä tapauksessa se oli erityisen harmittava, sillä Beckmesserin rooli tuo oopperaan koomisen elementin. Nyt komiikka oli lähinnä tahatonta. Lohtua tilanteeseen toi se, että Kolarczyk lauloi upeasti hunajaisella baritonillaan.

Hans SchavernochinMestarilaulajiin suunnittelema lavastus oli yksinkertaisuudessaan kekseliäs ja toimi erinomaisesti. Oopperan tapahtumat sijoittuvat moderniin kaupunkitilaan, jota määrittävät julkisivuremontit ja paikallisen katedraalin restaurointi. Yllättäen korjaustöiden kohteena oleva katedraali rujoine metallisine tukirakennelmineen on kaunis näyttämöelementti. Tukirakenteilla onnistuttiin myös luomaan illuusio helposti siirreltävissä olevasta festivaalikatsomosta.

Juuri festivaalin saksalaisohjaaja Harry Kupfer (s. 1935) oli Mestarilaulajistaan tehnyt. Sekä juhannusyön juhlista (näytös I) että oopperan ytimestä, mestarien kilpalaulannasta (näytös III) oli rakennettu näyttäviä, mutta merkityssuhteiltaan hivenen epäselviä karnevaaleja.

Joukkokohtaukset kärsivät kuoron ylenmääräisestä kohelluksesta, jota olisi pitänyt karsia kovalla kädellä. Juhannusyön nujakointi alkoi muistuttaa kapinaa mielisairaalassa ja oopperan huipentavasta kilpalaulukohtauksesta muodostui tukahduttava fantasiaelementtien vyörytys sirkuksineen ja suurine karnevaalihahmoineen.

Suomen kansallisoopperan oli korkea aika ottaa ohjelmistoonsa Wagnerin muista oopperoista melkoisesti eroava käsityöläisdraama. Viimeksi se on nähty meillä 65 vuotta sitten. Nyt alammekin odottaa seuraavaa Wagner-ensi-iltaa, jonka toivon olevan ylevä Tannhäuser. Se on nähty Kansallisoopperassa talon esitystietokannan mukaan viimeksi vuonna 1980.

LIISAMAIJA HAUTSALO

Nuori Tuomas Katajala lauloi varmasti oppipoika Davidin roolin. Niina Keitel esitti Magdalenea.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Ikäkysymys
Laulajien iästä
Hm, jäin miettimään, miksi Hautsalo mainitsi juuri 40-vuotiaan Katajalan olevan nuori, muttei 35-vuotiaan Koskelan tai 42-vuotiaan Pohjosen. Davidin roolissa kun nimenomaan on usein nuori esittäjä, lyyrinen tenori, kun taas Evan ja Waltherin esittäjät ovat usein jo kypsempiä laulajia.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
jukkis60
Tannhäuser
Oli kyllä Kansallisoopperan esitys mutta esitettiin Finlandia talolla!

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »