Kulttuuri

Tero Saarisen Kullervo
on monisärmäinen teos

Samuli Poutanen tanssii väkevästi Kullervon roolin Tero Saarisen Kansallibaletille koreografioimassa teoksessa.
Samuli Poutanen tanssii väkevästi Kullervon roolin Tero Saarisen Kansallibaletille koreografioimassa teoksessa.

Suomen Kansallisbaletti: Kullervo. Koreografia ja ohjaus Tero Saarinen, musiikki Jean Sibelius: Kullervo, op.7, lavastus, valot ja projisointi Mikki Kunttu, screen-suunnittelu Mikko Linnavuori, puvut Erika Turunen, musiikinjohto Jukka-Pekka Saraste. Kantaesitys 13.2. Suomen Kansallisbaletissa.

Kalevalaisesta Kullervosta on olemassa monta tulkintaa. Yhdelle Kullervo on surkea luuseri, toiselle uhmakas anarkisti, jollekulle uhri, kolmannelle kostaja.

Tanssitaiteilija Tero Saarisen visioinnissa Kullervosta tulee ansaitusti monisärmäinen mies. Kantaesitysteos kiinnittyy erityisesti Kullervon, yksilön, ja yhteisön välisiin suhteisiin ja jännitteisiin. Yhteisöllisyyden pohdinta on ollut ominaista useille koreografin teoksille, ja Kullervo jatkaa sen tarkastelua.

Kullervon ristiriitaisen tunteen joukkoon kuulumisesta Saarinen tuo esiin ajoittain pienillä valinnoilla, kuten laittamalla miehen (Samuli Poutanen) juoksemaan näyttämöä vastapäivään, toiseen suuntaan kuin muut. Toisessa kohtauksessa Kullervo puolestaan on yksi muiden joukossa, mies muiden miesten rinnalla.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Saarisen Kullervo ei kuvita kalevalaista tarinaa yksityiskohtaisesti vaan keskittyy tiettyihin aineksiin. Keskeiseksi nousee Kullervon ja tämän siskon (Terhi Räsänen) kohtaaminen, joka johtaa viettelyn kautta tragediaan.

Saarinen on nostanut tarinasta esiin myös Kullervon ystävän Kimmon (David Scarantino), joka tukee Kullervoa omaan tuhoonsa asti. Näiden kolmen keskeisen yksilön kohtaloista Saarinen piirtää esiin vereslihalle vieviä tuntoja.

Räsänen tuo esiin hahmonsa herkkyyden, Poutanen Kullervon ristiriitaisuuden ja Scarantino Kimmon haavoittuvuuden.

Käsiohjelmassa Saarinen sanoo narraation vaatimusten hillinneen hänen liikehalujaan. Koreografisesti nykytanssiteos toimii erityisen väkevästi ja vaikuttavasti neljännestä osastaan lähtien eli Kullervon sotaan lähtöä ja kuolemaa tarkastelevissa kohtauksissa.

Väliajan jälkeinen kohtaus nostaa liikekielensä ansiosta kylmät väreet esiin, kun taistelevat miestanssijat liikkuvat pyörivällä näyttämöllä ja äänimaailma rytmittyy monimuotoiseksi heidän saappaittensa töminöistä.

Upeana vastavoimana miehiselle tanssille rakentuu naistanssijoiden kohtaus, hiljainen, viipyilevä ja melankolinen.

Teoksen musiikkina on Jean Sibeliuksen Kullervo (1892), joka on selvästi asettanut monta haastetta koreografille. Sävellyksen kaksi ensimmäistä osaa ovat soittimellisia ja kolmannessa mukaan tulevat mieskuoro sekä laulusolistit.

Oopperan kuoro ja Helsingin filharmoninen kuoro toimivat mahtipontisesti ja näyttävästi kertojina ja Kullervon kohtalon kommentaattoreina.

Johanna Rusanen-Kartano laulaa koskettavasti Kullervon sisaren roolissa ja Jaakko Kortekangas Kullervona. Kantaesityksessä oopperan orkesteri säkenöi Jukka-Pekka Sarasteen johtamana.

Erityisesti esityksessä säkenöi Mikki Kuntun valo- ja screen-suunnittelu. Lukuisat ja lukuisat led-valot luovat näyttämökuvaan valoveistoksia, joiden kirkkaus välillä hätkähdyttää. Valojen muodot ovat välillä salaperäisiä, välillä muistumia kansanperinteen ja arkkitehtuurin kuvista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Valoprojisoinnit rikastuttavat näkymää ja avaavat sitä kuin jonnekin tulevaan. Erika Turusen puvustus sointuu hienosti kohtausten vaihtuviin asetelmiin ja siniharmaan sävyissä väriseviin tunnelmiin.

Puvustus tuo esiin sekä sotaisuutta metallinhohtoisena välkkyessään että herkkyyttä materiaaleissaan ja väreissään.