Lasten- ja nuorten Kaikki kuvaa -elokuvakilpailu alkaa

Kaikki kuvaa -elokuvakilpailu käynnistyy tänään.

Valtakunnallinen kilpailu on tarkoitettu 8–15-vuotiaille.

Aikaa tehdä leffa on kaksi kuukautta. Elokuva voi olla fiktio, dokumentti, musiikkivideo, harrastevideo tai animaatio.

Kunkin sarjan kolme parasta pääsevät finaaliin ja finalistit esitetään Ylen TV2:ssa ja Yle Areenassa. Finalistit kutsutaan myös televisioitavaan Kaikki kuvaa -gaalaan.

Muiden sarjojen lisäksi kilpailussa voi osallistua Haista home -sarjaan, johon kaivataan lasten näkökulmia homekouluista ja sisäilmaongelmista.

Elokuvantekoa voi opiskella netissä Kaikki Kuvaa -sivustolla. Oman elokuvan voi tehdä alusta loppuun vaikka kännykällä.

Kilpailun on rahoittanut opetus- ja kulttuuriministeriö. Sen toteuttaa tuotantoyhtiö Amazement.

TS–STT

Kilpailun verkkosivut

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.