Kirja-arvostelut

Pilkku kieliperheiden välissä

VERSschmuggel: SäkeenVERSoja. Poesie aus Finnland und Deutschland. Suomen- ja saksankielisiä runoja. Toim. Aurélie Maurin & Thomas Wohlfahrt. Wunderhorn/Poesia. 171 s.

Osuuskunta Poesian julkaisuohjelmassa korostuu kirjavuodesta toiseen runouden ennakkoluuloton uudisraivaustyö. Rohkeasti kokeilevat runousopit hahmottuvat erityisen arvokkaina silloin, kun teksti onnistuu haastamaan myös lukijansa kirjallisuutta koskevia ennakkokäsityksiä ja lukutapoja.

Runoantologia VERSschmuggel: SäkeenVERSoja rakentuu kieltämättä varsin kekseliään idean varaan: työpajapareina ahertavat suomalaiset ja saksalaiset runoilijat kirjoittavat raakakäännösten pohjalta toistensa runoja uusiksi äidinkielelleen. Pajan tulokset paketoidaan tuhdiksi kaksikieliseksi dokumentiksi, jossa alkukieliset runot ja niistä ”versonneet” uudet tekstit asetetaan kirjan aukeamalle rinnakkain.

kiinnostavan asetelmasta tekee sen taiteilijavetoisuus. Kirjan tekstit eivät hahmotu ainakaan itselleni niinkään käännöksinä kielestä toiseen, kuin runojen kaunokirjallisina uudelleen- tai edelleenkirjoituksina.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Eri kielialueilta ponnistavien kirjoittajien teksteissä on parhaimmillaan kiehtovaa keskinäistä, rakenteellista ja sanastollista epäsuhtaa, joka purkautuu uudisrunoihin ovelana vierauden tuntuna. Kielten kirjallinen törmäytys tuottaa uutta merkitysainesta, jossa ”jossain kyhjöttää lapsi, / sydämeen osoittava pilkku, kieliperheiden välissä”.

Vaikka julkaisun lähtökohtia voi pitää kirjallisuuden valtavirtaan suhteutettuna kokeilevina, on työpajaan osallistuneiden runoilijoiden joukko kuitenkin ilahduttavan monirunouksinen.

Suomalaisista lyyrikoista mukana ovat niin perinteisemmästä, modernistisesta runotraditiosta ammentavat Jyrki Kiiskinen, Helena Sinervo ja Olli Sinivaara, kuin myös tuoreempia runousoppeja omissa tuotannoissaan kehitelleet Teemu Manninen, Aki Salmela ja Henriikka Tavi.

Runoilijoiden saksalaiset virkaveljet ovat monelle suomalaiselle lukijalle varmasti astetta tuntemattomampia tekijöitä. Tässä suhteessa antologia toimii oivallisena, joskin uudelleenkirjoituksissaan värittyneenä pintaraapaisuna myös saksalaisen nykylyriikan poetiikkoihin.

Yksittäisten kirjoittajien esittelyn sijaan julkaisun pihvi on kuitenkin kielten ja runojen välisessä, merkityksiä ja ristiriitoja tulvivassa vuorovaikutussuhteessa. Teksteistä versovat uudet tekstit penkovat alati esille uusia kerroksia alkurunoistaan.

Samalla kirjan perusasetelma kyseenalaistaa näkemyksen runosta itsenäisenä, suljettuna taide-esineenä; antologian runojen ytimessä vaikuttaa jännitteinen, kaksisuuntainen suhde toisiin runoihin.

Lukijan näkökulmasta kaksikielisen julkaisun ilmeisin sudenkuoppa kytkeytyy kysymykseen kielipäästä. Ilman vähintäänkin kohtalaista saksan kielen taitoa kirjan anti tuskin avautuu täyteen potentiaaliinsa. Kielitaitoiselle, yksityiskohdista syttyvälle intomieliselle runonharrastajalle antologia tarjoaa kuitenkin liki pohjattoman riemulaarin ammennettavaksi.

On tavattoman antoisaa seurata esimerkiksi sitä, miten Norbert Lange muotoilee Teemu Mannisen runojen pintavikaisia puoliriimejä saksaksi, tai sitä, miten Andre Rudolph tiivistää ja rikkoo Olli Sinivaaran pitkien runojen rakennetta pikkuruisiksi kielensirpaleiksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Laajemmassa katsannossa julkaisu välittää ajatonta viestiä kirjallisuuden roolista kansojen ja kielten välisen kohtaamisen, vuorovaikutuksen ja ymmärryksen airuena.

Hiljattain kirjallisuuden valtionpalkinnon pokanneen Poesian katalogiin VERSschmuggel: SäkeenVERSoja onkin ylväs ja ilmaisuvoimainen lisä, painava todistuskirja runouden ylirajaisesta voimasta.