Kulttuuri

Herkkua perinteisen puheteatterin ystäville

Julia (Marja-Leena Kouki) ja Romeo (Erkki Saarela) setvivät menneitä.
Julia (Marja-Leena Kouki) ja Romeo (Erkki Saarela) setvivät menneitä.

Lauri Sipari ja Liisa Urpelainen: Romeo vs. Julia, Kom-teatteri, ohjaus Laura Jäntti, musiikki Eero Ojanen, lavastus ja puvustus Sari Salmela, valot Jukka Kuuranne, 22.10. vierailuesitys Turun kaupunginteatterin Logomo-teatterissa.

Mitä jos Romeo olisikin kuusikymppinen pienyrittäjä, jolla ei ole varaa jäädä eläkkeelle? Joka ei jaksanut lapsiperheen arkea ja haki naisseikkailuillaan elämäänsä jännitystä? Tai mitä jos Julia olisikin eläkeläinen, joka teki elämänuransa häämatkatoimistossa? Jolla on neljä aikuista tytärtä, lapsenlapsia ja kaunaa lastensa isää kohtaan?

Ja mitä jos Romeo ja Julia eivät olisi tavanneet toisiaan kahteenkymmeneenviiteen vuoteen, mutta sitten kohtaisivat sattumalta rautatieasemalla? Lauri Siparin ja Liisa Urpelaisen Romeo vs. Julia kantaesitettiin kuukausi sitten Vaasan kaupunginteatterissa. Kyseessä on Kom-teatterin kiertue-esitys, joka on samalla Juliaa esittävän Marja-Leena Koukin 50-vuotistaiteilijajuhlaesitys.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nykyaikaan sijoittuvan näytelmän aihe, ex-pariskunnan kohtaaminen ja kariutuneen suhteen puiminen, ei ole sinänsä erityisen omaperäinen. On kuitenkin helppo uskoa, että esitys on herkkua perinteisen puheteatterin ystäville. Tästä pitävät huolen uskottavasti sanailtu dialogi, elämänmakuinen huumori, nokkelat viittaukset William Shakespearen klassikkoon sekä tietenkin karismaattiset näyttelijät.

Laura Jäntin ohjaama esitys perustuu vahvasti realistisessa tyylilajissa rakennettujen hahmojen ja näiden tosielämästä tuttujen tarinoiden varaan. Kouki ja Romeota esittävä Erkki Saarela kaivautuvat syvälle henkilöhahmoihinsa. Muistot ja niiden mukanaan raahaama painava tunnelasti vyöryvät näyttämölle kaikessa raadollisuudessaan. Konkarinäyttelijöiden vahva läsnäolo ja työskentelyn tarkkuus tekevät vaikutuksen.

Varsinaisen vuoropuhelun väleihin sirotellut Shakespeare-sitaatit luovat kokonaisuuteen toisen, unenomaisen tason. Arkisessa parisuhdesetvinnässä ja runollisesti kuvatussa nuoressa rakkaudessa on kummassakin aimo annos tragikoomista ylettömyyttä. Toisaalta kahden erityyppisen kielellisen ilmaisun törmäytyksestä syntyy myös mielenkiintoista muotodynamiikkaa.

Rautatieasemaan ja matkustamiseen liittyvä tarpeisto tarjoaa näyttelijöille mukavasti toimintaa. Shakespeare-sitaattien taustalle heijastetut kuvakoosteet, joissa näytetään todellisia nuoruudenkuvia näyttelijöistä, luovat puhuttelevan visuaalisen elementin, joka niin ikään leikittelee hauskasti erilaisten todellisuustasojen idealla.