Putous-Essi muutti äitiyslomalta takaisin Helsinkiin

Tuotantoyhtiö Yellow Film&Tv:n pippalot. Putouksen näyttelijä Essi Hellén.
Tuotantoyhtiö Yellow Film&Tv:n pippalot. Putouksen näyttelijä Essi Hellén.

Moni nuori näyttelijä hakee uralleen ponnahduslautaa pienistä teattereista eri puolilta Suomea ennen kuin isot lavat ovat edessä.

Kaksi viikkoa sitten Putouksen kuudennessa tuotantokaudessa uutena kasvona aloittanut Essi Hellén ei ole pelkästään tuttu elokuvasta 21 tapaa pilata avioliitto. Helsingistä kotoisin oleva Hellén kiinnitettiin heti Teatterikorkeakoulusta valmistumisen jälkeen Kokkolan kaupunginteatteriin syksyllä 2012. Kokkolan lavoilla häntä ei kuitenkaan nähty kuin vajaan vuoden verran.

— Se oli ihan mieletön muutos. Se on ollut elämäni isoin muutos muuttaa sinne, toteaa Hellén.

Kaikki hänen kaverinsa jäivät tuolloin Helsinkiin, eikä Hellén tuntenut hänelle entuudestaan tuntemattomasta kaupungista ketään. Pikkukaupungissa vietetty aika merkitsi hänelle lähinnä vain töitä.

— Se oli shokki, mutta oli kiva tehdä duunia. Helsingissä on kuitenkin mun koti ja perhe.

Äitiyslomalla kevään loppuun saakka ollut Hellén palasi toukokuussa yhdessä näyttelijäpuolisonsa Mikko Virtasen kanssa Keski-Pohjanmaalta takaisin pääkaupunkiseudulle.

Vielä Hellén ei uskalla arvata, mihin Putous vie häntä näyttelijäurallaan. Pienten teatterien tapaan Putoustakin on pidetty tuntemattomien näyttelijöiden ponnahduslautana johonkin suurempaan.

— Eihän sitä voi vielä tietää, sillä Putous on vasta käynnissä. Katsotaan sitten kun se loppuu, mitä tapahtuu, Hellén toteaa.

Putouksessa Hellénin sketsihahmo on Itä-Stadista oleva 11-vuotias räppäri Julia ”Jusu” Herlin.

LM-Johanna Juupaluoma

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.