Kirja-arvostelut

Juoksijan kujanjuoksu

Jouni Tossavainen: New Yorkin lentävä suomalainen. Like. 429 s.

Kolminkertainen olympiavoittaja Tukholmasta vuodelta 1912, ”lentävä suomalainen”, mies, ”joka juoksi Suomen maailmankartalle”. Hannes Kolehmainen on suomalaisen kestävyysjuoksun legenda. Juhlittu sankari, yleisurheilun suurmies.

Jouni Tossavaisen romaani New Yorkin lentävä suomalainen muistuttaa karusta todellisuudesta. Ei Tossavainen ota Kolehmaiselta mitään pois, pikemminkin lisää, mutta romaanin maailmasta ei puutu ristiriitoja eikä arjen draamaa.

Kolehmainen muutti New Yorkiin pian Tukholman olympialaisten jälkeen 1912 ja asui siellä aina vuoteen 1921. Tossavaisen romaani keskittyy noihin vuosiin, varsinkin viimeiseen, vaikka kertoo Kolehmaisen elämästä laajemminkin.

Ajankuvana romaani on kerrassaan mainio. Kolehmaisella on menestyksensä tähden mahdollisuus juosta ammatikseen, mutta se ei onnistu, koska samalla menisi oikeus osallistua tuleviin olympialaisiin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Niinpä juostessa liikutaan harmaalla alueella, jossa palkintoja saadaan, mutta rahaksi niitä ei voi muuttaa. Kolehmainen tienaa leipänsä muurarina appiukkonsa firmassa.

Vielä ankarampaa on yhteiskunnallinen taisto. On katsottava tarkkaan, mitä urheiluseuraa edustaa niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa. Juoksemalla työläisseuran riveissä pyllistää vastapuolelle ja päinvastoin.

Voit olla vain jommankumman puolen sankari, et molempien. Tämän Kolehmainen joutuu katkerasti kokemaan, jopa niin, että hänen henkeään uhataan.

Sankari sinänsä kelpaa kaikille, ei itsensä vuoksi, vaan koska kiillottaa kilpeä, jonka suojissa juoksee. Yhdysvaltojen kansalaisuuden Kolehmainen saa hakematta. Kansalaisuuden myöntämistä vauhdittaa Kolehmaisen maratonvoitto Antwerpenissä 1920.

Seuroja vaihtamalla Kolehmaisesta tulee petturi. Eivätkä kaikki Yhdysvalloissa katso hyvällä sitä, että hän muuttaa takaisin Suomeen, jossa taas kaikki eivät katso hyvällä muuttoa Yhdysvaltoihin.

Kolehmaisen henkilökohtaisen elämän draamaa lisää se, että hän avioituessaan lupaa amerikansuomalaiselle vaimolleen lopettavansa juoksemisen. Mutta ei lopeta kuitenkaan, vaan treenaa ja juoksee salaa. Ei kovin hyvä lähtökohta avioliitolle, jonka ristiriitojen kuvaus elävöittää muuten urheilupainotteista romaania.

Tossavainen on tehnyt ison työn taustoittaessaan teostaan. Yksityiskohtaista kuvausta ja pikkutarkkuutta on jopa siinä määrin, että se heijastuu tekstiin lievänä raskautena.

Ei ole helppo kirjoittaa romaania Kolehmaisen kaltaisesta legendasta sortumatta patsaan kiillotukseen ja ylisanoihin. Tossavainen on löytänyt aiheeseen kiinnostavan näkökulman ja välttää karikot. Kuva ristiriitojen keskellä elävästä Kolehmaisesta hengittää, ja koskettaa.

Romaanin kieli on elävää, englannilla ja fingelskalla väritettyä. Aikakauden henki ja New York ovat romaanissa vahvana läsnä.

Kirjailija esiintyy Turun kirjamessuilla Kuistilavalla sunnuntaina klo 11, Antti Korhonen haastattelee.

Luitko jo nämä?