Aivoverenvuoto ja depressio jääneet taa

Arto Rintamäki palaa Taiteiden yönä parrasvaloihin

Runsaat kymmenen vuotta taistelua aivoverenvuodon seurauksia vastaan. Arto Rintamäki on palaamassa lavalle.
Runsaat kymmenen vuotta taistelua aivoverenvuodon seurauksia vastaan. Arto Rintamäki on palaamassa lavalle.

Turun Sanomat

MATTI LEHTONEN

Huhtikuun 26. vuonna 1999 oli päivämäärä, joka pani tylyllä tavalla päätöksen yhdelle jaksolle näyttelijä-laulaja Arto Rintamäen elämässä. Aneyrisma eli ahdas verisuoni hänen aivoissaan repesi, ja aivoverenvuodon seurauksena hän vaipui yhdeksäksi viikoksi koomaan. Pitkään aikaan kukaan ei osannut povata, jäisikö hän henkiin, ja jos jäisikin, millaisena elämä jatkuisi.

Rintamäki selvisi kuin selvisikin.

– Ei se silti ollut hääppöistä. Olin ruumiillisesti pelkkä romu ja sairastuin vuosikausiksi depressioon. Tuntui siltä ettei minusta enää olisi mihinkään. Tajusin, etten voinut enää jatkaa näyttelijänä, ja luulin jo, etten sen enempää enää voisi soittaa enkä laulaa.

Rintamäki oli työskennellyt vuosikaudet näyttelijänä Åbo svenska teaterissa ja myös Turun ja Helsingin kaupunginteattereissa. Laulajana hän esiintyi pääasiassa freelance-pohjalta.

Musiikkia
uusin voimin

– Pääasiassa kahden aikuisen lapseni, Jukan ja Kajsan kannustamana sain lopulta taotuksi itselleni päähän, että minulla tiettävästi on vain tämä yksi elämä, ja onnistuin tsemppaamaan itseni kuntoon. Kävin hiljattain entisen vaimoni, nykyisen parhaan ystäväni Margareta Öhmanin vanhempien luona Utössä, ja ensimmäisen kerran 12 vuoteen kiipesin Utöön majakkaan ja soutelin meressä, Rintamäki iloitsee.

Hän on myös innoissaan paluustaan estradeille.

– Näyttelijäksi minusta ei enää ole, sillä tasapainoni ei oletettavasti tule koskaan palautumaan, eikä rullatuolirooleja juuri ole kirjoitettu. Muusikkona sen sijaan voin toimia, mikä on minulle suuri asia – olenhan aloittanut opintoni Turussa musiikkitieteilijänä.

Rintamäki kertoo musiikilla ja muusikkoudella olleen enenevässä määrin merkitystä pitkässä toipumisprosessissa.

– Perustimme vuonna 1973 yhdessä Håkan Strengin ja Peter Ingon kanssa Trio Saludo -lauluyhtyeen, jonka kanssa esiinnyimme kotimaan lisäksi muun muassa Norjassa, Islannissa, Latviassa, Saksassa ja Espanjassa, kaikkiaan lähes kymmenessä maassa. Ei se koskaan ollut täysammattimaista, mutta hyvin aktiivista kuitenkin, Rintamäki muistelee.

Nyt Saludo on aktivoitumassa uudelleen.

Omaa musiikkia
ja uusia levyjä

Aivan tuore uutinen kuitenkin on, että 59-vuotias Rintamäki tekee comeback-keikkansa Taiteiden yönä 13.8. Gillesgårdenissa yhdessä useiden muusikkoystäviensä kanssa. Mukana on muun muassa laulaja Ami Aspelund, jonka kanssa Rintamäki laulaa pari duettoa.

– Rupean kirjoittamaan enemmän uusia kappaleita yhdessä vanhan kaverini, kitaristi Bert ”Patti” Karlssonin kanssa. Syyskuussa ilmestyy uusi levyni Arto Rintamäki och hans vänner ja uusi suomenkielinen levykin on suunnitteilla.

Rintamäki kertoo tutustuneensa viime aikoina muutamiin norjalaisiin laulaja-lauluntekijöihin, joiden musiikkia on esillä niin paluukeikalla kuin uudella levylläkin.

Arto Rintamäki esiintyy 11 muusikkoystävänsä kanssa Gillesgårdenin lavalla 13.8. klo 21 alkaen.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.