Musiikillisesti loistelias Figaron häät
aloitti Kansallisoopperan syyskauden

Melis Jaatinen Cherubinon roolissa ja Mari Palo kreivitär Almavivana Suomen kansallisoopperan Figaron häissä.
Melis Jaatinen Cherubinon roolissa ja Mari Palo kreivitär Almavivana Suomen kansallisoopperan Figaron häissä.

W. A. Mozart: Figaron häät. Kapellimestari: Susanna Mälkki, Suomen Kansallisoopperan kuoro ja orkesteri. Ohjaus: Anna Kelo. Suomen kansallisoopperan ensi-ilta 29.8.2014.

Kyllä, W. A. Mozartin Figaron häät (ke. 1786) on ooppera, jossa on kysymys seksistä, toisin sanoen siitä kuka, missä, milloin ja kenen kanssa. Ja, kyllä, kysymys on myös vallasta. Vaimoonsa kyllästynyt kreivi Almaviva pitää nimittäin selviönä, että kaikki naiset hänen vaikutuspiirissään ovat hänen omaisuuttaan. Pian oopperan alettua kreivi on jo puhunut itsensä pussiin ja tullut paljastaneeksi harrastaneensa seksiä kaikkien oopperassa esiintyvien naisten kanssa. Poikkeuksia ovat kuitenkin ikäneito Marcellina ja Susanna, kreivitär Almavivan kamaripalvelija. Oopperan alkaessa Susanna ja Figaro, joka on kreivin kamaripalvelija, suunnittelevat häitään. Häät on tarkoitus viettää samana päivänä. Vastoin lupaustaan kreivi yrittää viimeiseen asti saada Susannan sänkyynsä.

Ooppera perustuu ranskalaisen Pierre Beaumarchais’n 1700-luvun puolivälissä kirjoittamaan yhteiskuntakriittiseen näytelmätrilogiaan, joka suomi aateliston etuoikeuksia ja mielivaltaa aikana, jolloin vanha yhteiskuntajärjestys oli sortumaisillaan. Trilogia oli kielletty laajalti Euroopassa, ja musiikinhistorioitsijoita onkin askarruttanut se, kuinka Mozartin ja hänen libretistinsä Lorenzo da Ponten onnistui kiertää sensuuria ja saada ooppera esitetyksi vanhoillisessa Itävallassa.

on pintatasollaan hilpeä komedia, ytimeltään se on vakava tutkielma vallan ja seksin suhteesta. Konkreettisemmin se tarttuu uskollisuuden ja uskottomuuden väliseen jännitteeseen, joka vallitsee oopperan pääparin, kreivin ja kreivittären välillä.

Kreivi on moraaliton valehtelija, jonka elämä pyörii naisten ympärillä. Kreivittären luonteenpiirteisiin kuuluvat ylevyys ja hienostuneisuus. Hänen hahmonsa on myös traaginen: hän on uskollinen aviovaimo, jota puoliso loukkaa jatkuvasti pahimmalla mahdollisella tavalla. Tämä ristiriita on se elementti, joka motivoi oopperan tapahtumia ja jota ilman sovinnollinen loppu ei ole mahdollinen.

Tämä ristiriita kuitenkin vesittyy Anna Kelon Suomen kansallisoopperalle ohjaamassa tulkinnassa, ja samalla putoaa pohja tarinan uskottavuudelta. Tässä tulkinnassa kreivitär ei nimittäin ole loukattu vaimo vaan miehensä tapaan toimiva, moraaliton hyväksikäyttäjä. Libreton mukaan kreivitär istuu ensimmäisessä kohtauksessaan yksin makuuhuoneessaan ja suree sitä, että puoliso on hänet hylännyt. Kelon tulkinnassa kreivitär esitellään tilanteessa, jossa hänen sängystään ryömii esiin alaston, kylläkin kuvankaunis nuorimies. Tämä hetki romahduttaa kerta heitolla hahmon uskottavuuden, ja kaikki se, mitä kreivitär tämän jälkeen sanoo tai tekee näyttäytyy sietämättömän ristiriitaisena ja falskina.

Tuotannosta näkee, että yritystä ei ole puuttunut, mutta uuden keksiminen on väkinäistä ja jää puolitiehen. Näyttämökuva seuraa perinteistä epookkia ja siten riitelee toteutukseen sisältyvien modernisointiyritysten kanssa. Sinänsä näyttämökuva toimii, ja voi arvata, että epookissa on pitäydytty siksi, että tuotanto pysyisi ohjelmistossa mahdollisimman pitkään.

olla, että tämä ei ole niin tärkeää, sillä Figaron häät on ooppera, jonka arvo perustuu ennen kaikkea sen fantastiseen musiikkiin. Ooppera on elänyt näyttämöillä jo yli 200 vuotta, ja sen menestys myös jatkunee tulevaisuudesta riippumatta siitä, millaisia tulkintoja siitä kulloinkin tehdään.

Ja tässä tulevat vihdoin mukaan illan tähdet, kapellimestari Susanna Mälkki ja Kansallisoopperan orkesteri. En edes muista, milloin moista soittoa olisi Kansallisoopperassa kuultu. Jo alkusoiton ensimmäisistä sävelistä saattoi päätellä, että illasta tulee musiikillisesti unohtumaton. Mälkin käsissä musiikki säihkyi, se oli täsmällistä ja napakkaa. Tempovalinnat olivat paikoin huimia, mutta loogisia ja kohdallaan. Välillä solistiensemble olikin vaikeuksissa, mutta toisaalta juuri yhtyekohtaukset olivat niitä, joissa musiikki pääsi näyttämään täyden voimansa.

Laulaminenkin oli kohdallaan pienen alkukankeuden mentyä ohi. Erityisesti ilahdutti sopraano Mari Palon taitava laulaminen ja elegantti Catherine Deneuve -tyyli kreivittären roolissa. Jäykkää kreiviä lauloi mallikkaasti baritoni Tommi Hakala, ja myös illan toinen baritoni, Jussi Merikanto Figaron roolissa osoitti omaavansa upean äänen ja sen hallinnan.

Koska Figaron häissä on kyse komediasta, parit löytävät toisensa ja antavat anteeksi. Kreivi löytää jälleen kreivittären, ja kaikilla muillakin on kivaa. Oopperan päättävä sovintokohtaus soi ylimaallisen kauniina muistuttaen siitä, mikä loppujen lopuksi on tärkeää.

Liisamaija Hautsalo