Yhä uusia operaatioita
Tuomas Mustikainen: Kielletty kansa. Atena. 273 s.
Tuomas Mustikaisen vankka ja seikkaperäinen tietokirja Kielletty kansa ei voisi olla ajankohtaisempi. Heinäkuussa käynnistyi Israelin tuorein Gazan-operaatio, joka kantaa ”Suojaavan reunan” nimeä. Osia Mustikaisen tuoreesta tekstistä on kirjoitettu tuon operaation jo alettua.
Mutta asian voi ilmaista tyystin toisinkin: aiheeltaan ja sanottavaltaan Mustikaisen teos on ollut ajankohtainen jo useita vuosikymmeniä. Siksi Mustikaisen avoimesti ilmaisema kokemus onkin, että vain harvat jaksavat todella syvällisesti kiinnostua tästä ikuiselta tuntuvasta konfliktista.
Mustikaisen tavoitteet voi lukijana kiteyttää kahdella tapaa. Toisaalta on päästävä eroon stereotypioista, kaikista niistä kaavamaisuuksista, jotka kahlitsevat ja vääristävät ulkopuolisten käsityksiä Israelista ja Palestiinasta. Toisaalta on saatava suoraa tietoa arjesta, tavallisen ihmisen jokapäiväisistä kokemuksista.
Tavoitteissaan Mustikainen onnistuu oivallisesti. Kielletty kansa tarjoaa viljalti terveellistä, mukaansatempaavaa ja välttämätöntä tietoa. Arjen vääjäämätön ja ankara näkökulma suhteuttaa konfliktin arviointia.
Mustikainen on avoin uusille kohtaamisille ja huomioille, mutta ehdottoman kriittisyytensä hän säilyttää kaiken aikaa ja kaikkiin suuntiin. Hän ei kaihda sanomasta, että omalla historiankirjoituksellaan kumpikin osapuoli tekee toisesta tarinan roiston. Vain hiukan kärjistäen voi sanoa, että Israel vakuuttaa arabien ajavan juutalaiset mereen; palestiinalaisten mukaan juutalaiset anastivat heidän maansa.
stereotypioista, kaikista niistä kaavamaisuuksista, jotka kahlitsevat ja vääristävät ulkopuolisten käsityksiä Israelista ja Palestiinasta.”
Turussa asuva Mustikainen on työskennellyt Lähi-idässä vapaana toimittajana ja mediakouluttajana. Ensimmäisen kerran hän saapui alueelle lokakuussa 2009. Viisi vuotta ovat merkinneet laajaa perehtymistä aihepiiriä koskevaan kirjallisuuteen sekä yhä uusia valaisevia haastatteluja ja keskusteluja mitä erilaisimpien ihmisten kanssa.
ajattelutavan vääristymiin kuuluu sekin mielikuva, jonka mukaan juutalaisten ja arabien välit olisivat aina olleet arat ja tulehtuneet. Historiasta löytyy kuitenkin pitkäkin keskinäisen kunnioituksen ajanjakso. Mutta sen uuteen saavuttamiseen on perin pitkä matka; vihan ja ennakkoluulojen painolastia ei todellakaan voi pyyhkäistä helposti pois.
Mustikainen nostaa näkyville niin Israelin ihmisoikeusrikkomukset kuin esimerkiksi sen, miten palestiinalaisjohtajat ovat pimittäneet kansainvälisiä avustusrahoja omiin taskuihinsa. Rikollisuus ja korruptio kuuluvat Lähi-idän ankaran todellisuuden arkeen.
Israelin ja palestiinalaisten konflikti on jatkunut yli 60 vuotta, ja se on tehnyt tavallisista ihmisistä maailmanpolitiikan pelinappuloita. Kielletty kansa antaa puheenvuoron niin Israelin sotilaille kuin palestiinalaisaktiiveille.
Lähi-itä ei ole ollut tuntematon aihepiiri suomalaisessa tietokirjallisuudessa. Ohittamaton on varsinkin Yleisradion legendaarisen ulkomaantoimittajan Hannu Reimen keskeinen teos Israel/Palestiina – kahden kansan luvattu maa (2003), joka kolme vuotta sitten ilmestyi uusittuna laitoksena.
Samalla tavoin Mustikainen perustaa johtopäätöksensä tunnontarkkoihin omiin havaintoihin. Hänen voimanaan on historian ja mitä tuoreimman päivänkohtaisuuden yhteennivominen.