Elävää elokuvaa ja musiikkia Crusellissa
Crusell-viikkojen konsertti Ilta elokuvissa. Mikko Ivars, sello, Pekka Niskanen, klarinetti, Kirmo Lintinen, piano. Lindbergin ja Lintisen sävellyksiä. Elokuva: Buster Keaton, Steamboat Bill Junior. Kulttuurikeskus Crusell 25.7.
Olin äskettäin kulttuurimatkalla, oikein Ameriikoissa. Siinä sitten hotellihuoneessa pyysin television avannutta ystävääni etsimään jonkin mielenkiintoisen elokuvan. Löytyi sata kanavaa, mutta, kehtaisiko tätä sanoa, kaikki täynnä sontaa.
Vierailu Crusell-viikoilla helpotti oloa. Avajaispäivänä Kulttuurikeskus Crusellissa järjestetty elokuvakonsertti tarjosi näet ihan muuta. Paljon on vettä virrannut Mississippissä sen jälkeen kun Buster Keaton teki elokuvansa Steamboat Bill Junior (1928). Elokuvan teho ei ole vähentynyt siitä mihinkään.
Elokuvasta suuresti nauttineelle yleisölle kerrottakoon, että se ei omana aikanaan myynyt kovin hyvin. Aikansa kriitikot olisivat varmaan ihmeissään siitä, mitä tänä päivänä tuotetaan.
Buster Keaton
ja piano
Mykkäelokuvissa kuvallinen kerronta korostuu, mutta samalla ne tarjoavat aina uusille muusikkosukupolville tilaisuuden elokuvamusiikin säestykseen. Eräs hienoimmista elokuvakokemuksistani liittyykin tähän genreen. Näin taannoin Murnaun elokuvan Sunrise: A Song of Two Humans (1927) sähkökitaran säestyksellä. Siinä kului nenäliinoja yksi jos toinenkin.
Keatonin elokuvan musiikin improvisoi pianisti Kirmo Lintinen. Hän aloitti kevyesti elokuvan kerrontaa myötäillen ja lisäsi paukkuja loppua kohti kuten elokuvassakin tapahtuu.
Toisin kuin monissa efekteillä kikkailevissa nykyelokuvissa, joissa efektien alinomainen lisääminen vähitellen tylsistyttää katsojan, Keatonin elokuva kasvaa viimeiseen kohtaukseen asti.
Hirmumyrsky-kohtauksessa elokuvan kerronta vei jo siinä määrin mukanaan, etten kiinnittänyt musiikkiin enää huomiota. Jos jotain olisin saanut toivoa, niin muutamia reaaliaikaisia tapahtumia korostavan Mikki Hiiri-efektin lisää.
Konsertin aluksi kuultiin elokuvan innoittama Magnus Lindbergin sävellys Steamboat Bill Junior (1990) sellolle ja klarinetille. Teos esitettiin ennen elokuvaa, joten sitä saattoi kuunnella ilman ulkomusiikillisia mielleyhtymiä.
Sellisti Mikko Ivars ja klarinetisti Pekka Niskanen tulkitsivat tämän alinomaa liikkeessä olevan musiikin intensiivisesti. Erityisesti mieltä kiinnittivät sellon hienot sointivärit, joilla teoksessa herkutellaan runsain määrin. Sen sijaan Kirmo Lintisen kahta eri tyyliä esittelevä ”Buster” Kapriisi klarinetille ja pianolle meni ohi molempien tyylien osalta.
Nyt koettu elokuvailta oli huippuhieno. Tällaisia toivoisi mielellään lisää, aina löytyy niitä, jotka eivät halua nuukahtaa television ääreen. Niin, löysimmehän me siellä Ameriikoissa sitten lopulta jotakin katsottavaa, Bondin Elä ja anna toisten kuolla.
