Kulttuuri

Sirkus saapuu kaupunkiin

Petteri Jakobsson ja Jakobin Sirkus esittelevät taitojaan jokirannassa koko Tall Ships’ Racesin ajan.
Petteri Jakobsson ja Jakobin Sirkus esittelevät taitojaan jokirannassa koko Tall Ships’ Racesin ajan.

Unohtakaa temppuilevat eläimet, punanenäpellet ja irtonumerot. Tall Ships’ Racesin Aurajoen rannoille tuoma Jakobin Sirkus viihdyttää yleisöä tarinallisella ja teatterinomaisella nykysirkuksella.

Tampereella viime vuonna perustettu ryhmä yhdistelee esityksissään klovneriaa, fyysistä teatteria, sirkustekniikoita ja naamionäyttelemistä.

Draaman rooli on merkittävä, ja mukana toiminnassa onkin muun muassa Tampereen Komediateatterissa vaikuttava ohjaaja Anu Raipia.

– Ohjenuoramme on, että teemme sen tyylisiä asioita, jotka ovat meidän mielestämme hauskoja.

Toistaiseksi esitykset eivät ole olleet kauhean vakavia, mutta jos rupeaa siltä tuntumaan, siirrytään vakavampaakin asiaan, kertoo sirkuksen perustaja ja taiteellinen johtaja Petteri Jakobsson.

Yhden miehen sirkus
ja kliseiden tulkintaa

Jakobsson ja kumppanit saapuvat Turkuun kahdella erilaisella esityksellä. Viime kesänä ensi-iltansa saanut Jakobin Sirkus on Jakobssonin kehittämän Jakob-hahmon ympärille rakentuva soolo. Lämminhenkinen kokoperheen tarina toteuttaa yhden miehen unelman omasta sirkuksesta, vähän kuten Jakobssonin todellisessa elämässä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Sanon sitä moderniksi klovneriaksi, kun ei käytetä punaista nenää ja mukana on jongleerausta eri tavoilla.

Toinen esitys on Raipian ohjaama teatteria, improvisaatiota ja sirkustaitoja yhdistävä Zirko Pazzi Ragazzi, ”Pöljät pojat”. Keväällä valmistunut kahden miehen show yhdessä sirkustaitelija Matti Selinin kanssa on Jakobssonille ensimmäinen irtiotto Jakob-hahmosta kahteen vuoteen.

Vauhdikas esitys kertoo kahdesta veijarista, jotka tarjoilevat yleisölle monipuolisen sirkuselämyksen kieli poskessa ja kommelluksilla höystettynä. Jakobsson ja Selinin hahmot tutkivat erilaisissa rooleissaan sirkuksen perinteitä ja perinteisen sirkuksen kliseitä. Teltassa nähdään näyteltyä eläinnumeroa ja akrobaattiryhmää, italialaisia macho-veljiä ja tulennielentää.

– Matilla ja minulla on molemmilla jonglööritausta – kaikki on sovitettu siihen, miltä esimerkiksi espanjalainen akrobaattiryhmä tai hevosnumero näyttää jonglöörin tekemänä.

Humoristisen esityksen komedia on vähemmän karrikoitua kuin Jakobin Sirkuksessa. Pöljien poikien pelleily on suunnattu nuorille ja aikuisille, mutta Jakobssonin mukaan esityksessä ei ole mitään sinänsä lapsilta kiellettyä.

– Tekovaiheessa on ajateltu ehkä enemmän nuoria ja aikuisyleisöä, mutta ihan hyvin siellä ovat viisivuotiaatkin viihtyneet.

Tavoitteena
talviteltta Tampereella

Areenana toimii keskiviikosta lähtien Itäisen rannan Piraattipuistoon noussut punavalkoinen teltta. Jakobin Sirkus on Suomen ensimmäinen omalla teltalla ja nykysirkusohjelmistolla kiertävä ryhmä. Taustalla on halu saada yleisöön läheisempi vuorovaikutussuhde kuin suurella teatterilavalla olisi mahdollista.

Sirkus pyrkii laajentamaan toimintansa ympärivuotiseksi vielä tämän vuoden aikana: Tampereelle on tarkoitus perustaa ensi talvisesongiksi oma telttasirkus. Kesäkaudella ryhmä sen sijaan aikoo kiertää mahdollisimman paljon Suomessa.

– Kun asemamme on vakiintunut, aiomme tähytä ulkomaillekin, mutta pääasiassa meitä kiinnostaa tehdä nykysirkusta Suomessa – sitä ei kuitenkaan pääkaupunkiseudun ulkopuolella täällä liikaa ole.