Kirja-arvostelut

Versoo uusia töitä

Markku Toivosen Kunnanhymyilijä ja muita unelmavirkoja on <br>kirjallista stand-upia.
Markku Toivosen Kunnanhymyilijä ja muita unelmavirkoja on <br>kirjallista stand-upia.

Markku Toivonen: Kunnanhymyilijä ja muita unelmavirkoja. Savukeidas. 196 s.

Stand-up sikiää siitä, että maailma on vinksallaan, mutta tästä olotilasta yleisesti vaietaan. Stand-up -koomikko kertoo ääneen toisenlaisen totuuden, tai toisenlaisen valheen. Vastaanottaja saa valita oman vaihtoehtonsa.

Markku Toivosen Kunnanhymyilijä ja muita unelmavirkoja on kirjallista stand-upia. Kirjassa esitellään 23 pikku novellissa kymmeniä uusia ammatteja tai uusversioita entisistä. Toivonen on pannut merkille, että jälkijälkiteollisessa yhteiskunnassa tarvitaan luovaa ajattelua, jotta töitä riittäisi kaikille.

Uusia virkanimikkeitä voisivat kirjan mukaan olla vaikkapa ammattimainen taputtaja, virallinen kerjääjä, kuuluttaja ja päässälaskija. Tosin nämä nimikkeet voivat jo olla käytössä, mutta uutta sisältöä kirjailija niihin kuitenkin on luonut. Arkielämässä olemme varmaan joskus törmänneet tarkastajan tarkastajaan, vaikkapa pysäköinnin valvonnan yhteydessä.

on hauskaa satiiria, vähän Slawomir Mrozekin Elefantin tapaan. Toivosen tapa käsitellä uusia ammatteja on eräänlaista paisuttelua. Monilla säästeliäillä ihmisillä (tunnen eräitä) on tapana hyödyntää käytetyn A4:n puhdasta kääntöpuolta omia muistiinpanojaan varten. Kirjassa virkanimike virallistetaan. Se on paperin selkäpuolen täyttäjä. Tähän ei kuitenkaan jättäydytä muhimaan, vaan ideaa viedään eteenpäin. Kaikki valkea ja käyttämätön voidaan hyödyntää. Tehdäänhän graffitejakin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Iloa lukijan elämään synnytetään melkoisen absurdeista asioista, hieman Kari Hotakaisen tapaan. Liekö Hotakaisen Ihmisen osa ollut innoittajana, kun novelleissa Lautasentyhjentäjä ja Ammattimainen kuokkavieras virkamies nauttii (ruokapalkalla) ravintolassa ja muualla ihmisten syömättä jättämät jämät tai kuokkii häät ja hautajaiset. Perheissä koirat tai isätyypit saattavat vielä (tai jo) nykyisinkin toimia samoin.

”Kunnanhymyilijä ei olisi niin hauska kirja, jos se kohdakkoin ei olisi totta tai ainakin totuuden velipuoli.”

ei olisi niin hauska kirja, jos se kohdakkoin ei olisi totta tai ainakin totuuden velipuoli. Absurdius puree, kun se lähestyy näin vankasti arkikokemuksiamme. Kerjäläisromaanissa vuodelta 1934 Bertolt Brecht kertoi järjestelmällisen kerjäämisen keinoista; Toivonen esittelee kokoelmassaan salaperäisen ministeriön kerjääjävirkamieskunnan. Satiiri kulkee todellisuuden edellä ja takana sekä limittäin sen kanssa.

Höpsöjen hommia olisi myös sellainen, että olisi olemassa kaivaja-täyttäjien ammattikunta. Ensin kaivettaisiin johonkin kuoppa ja sitten se täytettäisiin. Joku saattaa epäillä, että kirjailija on jälkijunassa, ja että tällaisia virkamiehiä on jo ollut iät ja ajat. Joten kuka tai mikä tässä on höpsö? Kirjailija, lukija vai todellisuus, vai kaikki kolme?

Olipa miten hyvänsä, Kunnanhymyilijän ammattien kirjo ei poikkea niinkään paljon arjesta kuin ensin voisi kuvitella. Jos teoksen novellit hymyilyttävät, ja jopa naurattavat ääneen, mihin riemu kohdistuu? Siihen saa jokainen lukija itse vastata, mutta kysynpä vain.