Vain seitsemän prosenttia hakijoista sai valtion taiteilija-apurahan – saajien joukossa myös turkulaisia
Taidetoimikunnat ovat jakaneet valtion taiteilija-apurahat, kertoo Taiteen edistämiskeskus Taike tiedotteessa. Hakemuksia tuli ennätysmäärä, yhteensä runsaat 4 400. Määrä on kasvanut edelliseen vuoteen verrattuna 23 prosenttia.
Ensi vuoden alusta alkavan apurahan sai 304 taiteen ammattilaista. Vaikeinta apurahan saaminen oli Taiken mukaan kuvataiteen, sarjakuva- ja kuvitustaiteen, musiikin ja monitaiteen hakijoille, joista vain 4–5 prosenttia sai apurahan. Lukumääräisesti apurahoja jaettiin eniten kuvataiteeseen ja kirjallisuuteen. Kuvataiteeseen tuli myös eniten hakemuksia, lähes 1 200.
– Taiteilija-apurahat mahdollistavat moniarvoisen taiteen tekemisen. Apurahojen määrä vain on turhan niukka rahoituksen tarpeeseen nähden, toteaa Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Kaisa Rönkkö.
Apurahakausien pituudet vaihtelevat puolesta vuodesta viiteen vuoteen. Verovapaan taiteilija-apurahan suuruus on 2 153 euroa kuukaudessa, ja taiteilija maksaa siitä eläke- ja tapaturmavakuutusmaksun. Apurahapäätöksiä on tehty toimikunnissa sekä kevään että kesän aikana.
Apurahan saaneiden joukossa on myös turkulaisia. Pitkäaikaisia, kolmen ja viiden vuoden, apurahoja annettiin kirjallisuuden alalla Reetta Pekkaselle ja Joni Pyysalolle, kuvataiteen alalla Minna Havukaiselle sekä tanssitaiteen alalla Anna Torkkelille.
Vuosittain taiteilijoiden työskentelyä rahoitetaan noin 13,6 miljoonalla eurolla. Taiteilija-apurahalla työskentelee ensi vuoden alussa kaikkiaan lähes kuusisataa taiteilijaa.