Kuolleet

Laulaja Tina Turner on kuollut 83 vuoden iässä

MACIEJ KOSYCARZ
Tina Turner menehtyi kodissaan Sveitsissä. Arkistokuva vuodelta 2008.
Tina Turner menehtyi kodissaan Sveitsissä. Arkistokuva vuodelta 2008.

Rockin kuningattarenakin tunnettu laulajatähti Tina Turner on kuollut 83 vuoden iässä. Laulajatähden tiedottaja vahvisti asian keskiviikkoiltana Suomen aikaa. Turner menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen.

Syntymänimeltään Anna Mae Bullock syntyi Yhdysvalloissa vuonna 1939, mutta oli Sveitsin kansalainen. Hän menehtyi kotonaan Sveitsissä.

Tähdellä oli lukuisia jättihittejä, joista tunnetuimpia (Simply) The Best, Private Dancer ja What's Love Got to Do with It. Tina Turner nousi julkisuuteen jo 1960-luvulla esiintyessään aviomiehensä Ike Turnerin rinnalla. Kaksikon suurin yhteinen hitti oli kappale River Deep, Mountain High. Tina Turnerin elämäntarina tämän noususta vaatimattomista lähtökohdista supertähteyteen ja paosta väkivaltaisesta liitosta on ollut esillä vuosien varrella niin painetuissa teoksissa, valkokankaalla kuin teatterilavallakin.

Lue lisää: Rockin kuningattareksi kutsuttu Tina Turner pakeni väkivaltaisesta suhteesta ja loi loistavan uran – laulajaa muistetaan ympäri maailmaa