Sulle salaisuutta kertoa ei voi

Luku neljä toistuu Tommi Kinnusen esikoisromaanin nimessä, rakenteessa ja symboliikassa. Nimi Neljäntienristeys viittaa konkreettiseen risteykseen sekä Karjalan maalaismaisemissa että myöhemmin Oulun lähistön selkosilla. Rakenteellisesti romaanissa liikutaan lähinnä neljän henkilön risteävillä teillä, ihmisen elämän poluilla.

Mielenkiintoisimmillaan neljä esiintyy symbolisesti. Kuka tahansa kirjan neljästä päähenkilöstä voi olla keskushenkilöiden keskushenkilö, koska koko sukutarina on rakentunut samojen tai samankaltaisten tapahtumien kertomiseen eri näkökohdista.

Jos päähenkilöksi valitaan Lahja, kolme muuta ovat tämän äiti, aviomies ja miniä. Vaikka he näkevät samat tapahtumat, jokaisen kokemus on eri. Lisäksi näkymä vaihtuu vielä Lahjan pojan katsellessa joko salaa tai näkyvissä merkillisyyksiä.

Kerronta alkaa 1800-luvun lopusta ja jatkuu lähelle nykyaikaa.

KINNUSEN ESIKOISTEOS on kypsä ja mielenkiintoisesti särmikäs teos. Romaanin henkilöt ovat erikoisihmisiä, mutta tarina on silti sekä uskottava että empatiaan päätyvä. Samaan hengenvetoon voi todeta silti, että Lahja ja muut ovat myös tavallisista tavallisimpia, oman elämänsä salaisuuksien vartijoita, oman kulttuurimme tuotteita.

Monen muun viimeisen viiden vuoden aikana ilmestyneen Suomen nykyhistoriaa käsittelevän romaanin tavoin Neljäntienristeys loihtii esiin aiemmin vaiennettuja aiheita, tabujakin. Ilman juonipaljastusta niitä ei voi nimillä mainita, mutta kaiken salaaminen on eräs keskeisimpiä.

Salata pitää, koska sen suurempaa rangaistusta ei voi keksiä kuin että piilot ponnahtaisivat julki. Tässä Neljäntienristeys lähestyy viime vuosien kotimaisia menestysromaaneja Kätilöä, Jäätä ja Taivaslaulua, joissa rakkaus, uskonto ja yhteiskunta ovat voimallisesti esillä.

SALAILUSTA KERTOESSAAN Tommi Kinnunen myös paljastaa läpinäkymättömyyden syitä. Tässä hänen hengenheimolaisuutensa ilmenee kahden takavuosien kestosuosikin, Niskavuoren nuoresta emännästä kertovan Hella Wuolijoen näytelmän ja Orvokki Aution Pesärikon tapaan. Kinnusen näkökulma aviomiehen ja vaimon vaikeuksiin on kuitenkin tykkänään omanlaisensa. Syy löytyy kulttuuriperinnöstämme, ei yksilöstä.

Empatian tunteen luominen on eräs Kinnusen romaanin painavimpia ansioita. Tämä on mahdollista, koska kirjailijan taustatyö on ollut jotakuinkin täydellistä ja jos virheitä ajankuvauksista löytyy, ne ovat vähäiset. Taustoja tarkistellessani epäilin joitakin asioita, mutta yhtään mainittavaa erhettä en löytänyt. Valat monet ovat vannotut.

Jos mielipiteenmuokkaus on romaanin keinoin mahdollista, Neljäntienristeys lähestyy tätä kaikella hellyydellä. Kirjailija ei tuputa tai ohjaile, mutta valtavirran äänenpainot voivat lukukokemuksen myötä saada hieman eri sävyjä.