Kassu Halonen 70 vuotta: "Olen ollut tutkimusmatkalla koko ikäni, eikä valmista ole tullut"
Musiikin moniottelija Kassu Halonen on viime vuodet pannut paukkuja sinfonioiden säveltämiseen. Hän oli omien sanojensa mukaan nelisen vuosikymmentä "lainassa" niin sanotun kevyen musiikin puolella, kunnes alkoi toteuttaa jo 1970-luvun alussa mielessään itäneen haaveen säveltää omia sinfonioita.
– Olen neljän viime vuoden aikana saanut valmiiksi kahdeksan sinfoniaa. Työtahti on ollut valtava, mutta inspiraatio vielä valtavampi, kuvailee Halonen, jota intohimo musiikkiin auttaa jaksamaan 10–12-tuntisiksikin venyneitä urakkapäiviä.
– Toistaiseksi viimeiselle Kaamos-sinfonialleni asetin aikarajaksi, että sen täytyy valmistua loka-marraskuun aikana. Niin kävi.
– Se ei sinänsä ole vaikeaa, koska melodia soi koko ajan päässä, vähän kuin radio soisi päässä. Sävellyksen ylöskirjaaminen on sitten aikaa vievempää hommaa.
Hän on perinteisen tyylin säveltäjä sikäli, että sinfoniassa tärkein on melodia.
– Minulle sävellyksessä pitää aina olla melodia. Nykysäveltäjien klasari on jopa epäkaupallista, kun sävellyksissä on alituinen dissonanssi, riitasointuja. Heidän sävellyksensä kuulostavat pikemminkin äänikollaaseilta, Halonen ruotii.
Lähitulevaisuudelta hän toivoo sinfonioilleen vientiä musiikkisaleihin ympäri Suomea.
– Sinfoniaorkestereitahan maassamme riittää. Toivon, että sinfoniani esitetään Helsingin Musiikkitalossa, että yleisö saa kuunnella melodista sinfoniaa.
"Tuumasin silloin 70-luvun alussa, että olen vielä nuori mies, että minulla on aikaa toteuttaa haaveeni toinen puoli, sinfonia."
Kassu Halonen
Lainasopimus kevyen musiikin parissa alkoi 1973, kun Ruotsissa asunut Halonen näki Kirkan ja tämän Islanders-yhtyeen keikalla suomalaiskeskittymässä Boråsin kaupungissa.
Alle kaksikymppinen Halonen oli tehnyt Boråsin kaupunginorkesterin huilistina muusikkonimeä niin, että sai tarjouksen pestistä orkesterioppilaaksi maineikkaaseen Tukholman kuninkaallisiin filharmonikkoihin.
Tarjous tuntui maanviljelijä-taksikuski-isänsä omatekoista mandoliinia parivuotiaasta soittamaan opetelleesta musiikin ihmelapsesta vastustamattomalta, mutta Kirka käänsi pään.
Sinfoniat ja klassinen joutui sillä erää päästämään ohitseen ilmaisutyylisuuntana rockin – jos niin voi sanoa, sillä Halonen on aina karsastanut musiikin lokerointia.
– Inhoan kaikenlaista genre-ajattelua, hän vahvistaa.
Edessä oli paluu Suomeen, joka eli ja hengitti tuolloin urheilusankariensa Lasse Virénin ja Jarno "Paroni" Saarisen tahtiin – TT-moottoripyörätähti Saarinen tosin siirtyi legendojen radoille kuoltuaan traagisesti keväällä 1973 Monzan MM-sarjan kilpailun lähdössä.
– Tuumasin silloin 70-luvun alussa, että olen vielä nuori mies, että minulla on aikaa toteuttaa haaveeni toinen puoli, sinfonia.
Rockin ja klassisen musiikin suhde ei ollut ongelmallinen Haloselle, joka nuorena fanitti blueskitaristi Freddie Kingiä, multimuusikko Edgar Winteriä sekä kappaleista Led Zeppelinin Black Dogia ja Rock and Rollia.
Halosen nousu kevyen musiikin kotimaiseen eturiviin tapahtui nopeasti. Rokkiarkea Islandersissa kesti vajaat viisi vuotta. Halonen tutustui 1970-luvun lopulla iskelmämusiikin kummisetään Toivo Kärkeen – ja sorvasi samaan aikaan sovitukset yhdelle suomalaisen rockhistorian ylväimmistä levyistä, Kojon So Mean -albumille.
Jo sitä ennen Halonen oli mukana tekemässä kotimaista rockhistoriaa, kun hän vuonna 1977 tuotti Suomen kaikkien aikojen ensimmäiseksi suomalaiseksi punk-singleksi tituleeratun Briard-yhtyeen kappaleen I Really Hate Ya.
Briardin johtokaksikko oli rääväsuinen laulusolisti Pete "Räkä" Malmi ja kitaristi Antti "Andy McCoy" Hulkko, jonka tie vei sitten Pelle Miljoonan kautta Hanoi Rocksiin, joka kolkutteli 1980-luvulla kansainvälisen läpimurron portteja.
– Briardissa Andy oli tehnyt kotiläksynsä, muiden soittotaito ei tehnyt vaikutusta. Punkissa oli kysymys energiasta. Se oli yhtä kuin asenne, eikä soittotaitoa painotettu yhtä paljon.
– Punk tavallaan kaatoi vanhan liiton bändejä. Suomessa esimerkiksi Wigwam ja Royals jäivät punkin jalkoihin, Halonen kuvailee.
Punk kutsui kaikkia soittamaan tai ainakin elämöimään ja kusaisi jumalasemaan kohotettujen leipiintyneempien tähtien koiville. Hienostelematon asenne ei Halosta vaivannut, sillä hän oli jazzia rakastaneen Topi Kärjen koulussa oppinut suoran tien iskelmäkansan sydämeen.
Kärki tapasi neuvoa kisällejään, että "älä säveltäessäsi ajattele kavereitasi, vaan ajattele, että yleisönäsi on Tikkurilan tyttö". Sillä tavalla tulee hittejä".
– Joskus 1970-luvun lopulla alkoi tuntua, että homma on hanskassa, kun Topilta ja minulta päättyi yksi yhteinen istunto. Topi laittoi nuottipaperinipun sivuun ja sanoi minulle: "Tjaah, kyllä sinä olet aika hyvä".
Kehu kannatti varmuuden vuoksi ja ylilyöntien pelossa kuunnella jalat maassa. Kärkeä kannatti ylipäänsä kuunnella tarkalla korvalla, sillä äänessä oli yksi suomalaisen musiikkihistorian eittämättömistä merkkimiehistä.
Kuka
Osmo Väinö Kalervo "Kassu" Halonen
Säveltäjä, sovittaja, tuottaja.
Syntynyt 24. tammikuuta 1953 Pohjois-Pohjanmaalla Säräisniemellä (nyk. Vaala).
Asuu Hyvinkäällä.
Perhe: puoliso, aikuinen tytär, 19-vuotias poika.
Flamingo Musicin tuottaja 1986–95.
Viisi soololevyä 1970–80-lukujen taitteessa ja alkupuolella.
Levytettyjä sävellyksiä yli 2 000 kappaletta, esittäjinä mm. Irwin Goodman, Kirka, Vesa-Matti Loiri, Jari Sillanpää, Tapani Kansa, Laura Voutilainen, Arja Koriseva.
Tunnetuimpia kappaleita Sydämeeni joulun teen, Rentun ruusu, Surun pyyhit pois silmistäni.
Sävellettyjen levyjen joukossa Jari Sillanpään nimikkolevy, joka on yli 200 000 kappaleella Suomen musiikkihistorian myydyin pitkäsoitto.
Yli 70 kultalevyä.
Palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 2022.
Vuonna 2000 avatussa Kassu Halosen nimeä kantavassa taidetalossa Oulujärven Manamansalossa pidetään vuosittain vaihtuvia korkeatasoisia taidenäyttelyitä.
Vuonna 2021 Halosesta valmistui dokumenttielokuva Melodian mestari – Kassu Halonen ja tämän vuoden alussa elämäkertakirja Kassu Halonen – Maailma on kaunis.
Harrastuksia mm. golf, historia, koirat, luonto, gastronomia.
Juhlii konserttien merkeissä, 26:s ja 27. tammikuuta Hyvinkäällä ja 28. tammikuuta Mikkelissä.
Halosen ja hänen pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Vexi Salmen poikkeuksellisesta nopeudesta laulunteossa riittää tarinoita. Yhden niistä Halonen muistaa muita paremmin 1980-luvun lopusta.
– Vexin kanssa työskentelyn nopeus kulminoitui Irwin Goodmanin Vuosikerta-albumin valmisteluihin. Vexi oli yhden päivän aikana kirjoittanut 12 lauluun tekstit, faksasi ne minulle ja vaati, että sävellän ne kaikki seuraavan päivän aikana. Laskin, että homma vei minulta kuusi tuntia ja 15 minuuttia.
Menetelmä tosiaan toimi. Salmen kertomansa mukaan puolessa tunnissa tekstittämä, Halosen säveltämä ja Vesa-Matti Loirin laulama Sydämeeni joulun teen -kappale on kivunnut perinnelaulujen rinnalle yhdeksi rakastetuimmista joululauluista.
Yleisradion loppuviikon ohjelma Hotelli Sointu näytti 2000-luvun alussa, kuinka laulunteko alan ammattilaisilta luonnistui. Kassu ja Vexi rikkoivat tv-studiossa kaikki nopeusennätykset.
– Meille annettiin aikaa yhteensä neljä tuntia säveltää ja sanoittaa biisi. Meiltä meni siihen 15 minuuttia. Ylimääräisellä ajalla taidettiin tehdä lisää biisejä, Halonen muistelee.
Niin Kirka, Vexi kuin Veskukin ovat monen muun yhteistyökumppanin tavoin maalliset esiintymislavat jättäneet. Kassu Halosen isä kuoli ennen kuin poika ehti koulutielle, joten katoavaisuuden on oppinut hyväksymään.
– Pysäyttäviähän ystävien kuolemat ovat, mutta siihen on tyytyminen.
Joviaalin oloisen Halosen itsetunto on ollut musiikkialalla sillä lailla kohdallaan, ettei hän ole tarvinnut sen pönkittämiseen päihteitä. Absolutistiksi hän ei tunnustaudu, mutta liioin läträäminenkään ei ole kiinnostanut.
– Se on jäänyt musiikkia tehdessä toiselle sijalle, jos sillekään. Yksi Topi Kärjen opetuksista oli, ettei kannata kaupungilla hirveästi kännipäissään heilua. Ei sillä, ei tässä nyt ihan luostarissakaan ole tullut elettyä, mutta ei ole sillä tavalla tullut käytettyä, että se olisi työntekoa haitannut.
Halonen on ollut urallaan monen levytyshankkeen kapellimestari. Kojon So Mean -levyn arkkitehtina hän oppi hyvissä ajoin alle kolmekymppisenä, kuinka suuri on tuottajan vastuu.
– Se levy syntyi konkurssiin menneen Love Records -levy-yhtiön raunioilta. Sen jäljiltä oli nauhoituksia, mutta osaavat muusikot soittivat niillä miten sattui. Studiossa piti työstää uusia ääniraitoja. Oli vähän sama tilanne kuin vanhan rakennuksen remontissa, että parempi jyrätä vanha puskutraktorilla kumoon, niin tulee halvemmaksi.
– Tuottajan tehtävä on sama kuin elokuvaohjaajan: pitää olla kokonaisnäkemys aiheesta, pitää näyttää suuntaa ja pitää langat käsissä, Halonen neuvoo yleisellä tasolla.
Hänen mukaansa tekemisen taso on musiikkialalla noussut.
– Kuitenkaan nuotinlukutaitoa ei voi liikaa painottaa. Kun kirjoittaa lauluja, nuoteista näkee heti sävellyksen symmetrian, Halonen tietää.
Nallekarhumaisena sävelmaakarina Halonen saa asiat kuulostamaan helpoilta. Hänen hittikappaleen kaavansa on yksinkertainen.
– Se on helppoa kuunnella, mutta vaikea unohtaa.
Keväällä Halosen on määrä alkaa valmistella yhdeksättä sinfoniaansa. Hengästyttävästä CV:stään huolimatta hän ei koe olevansa täysin oppinut.
– Olen ollut tutkimusmatkalla koko ikäni, eikä valmista ole tullut.
