Kulttuuri

Rauman uusi teatterinjohtaja tuli hyvään taloon

Iiris Rannio kertoo viihtyvänsä Raumalla ja aikovansa pysähtyä länsirannikolle joksikin aikaa.
Iiris Rannio kertoo viihtyvänsä Raumalla ja aikovansa pysähtyä länsirannikolle joksikin aikaa.

Rauman kaupunginteatterin ohjaksiin joulukuussa tarttunut Iiris Rannio uskoo saaneensa Hämeenlinnaan teatterinjohtajaksi lähteneeltä Kirsi-Kaisa Sinisalolta hoitoonsa hyvän talon: henkilökunta on mukavaa ja talouskin hyvässä kunnossa.

Rannio sanoo tarttuvansa aktiivisesti teatterin kevään 2015 ohjelmiston suunnitteluun, kun hänen ohjaamansa romanttinen draama Hiljaiset sillat on saanut ensi-iltansa helmikuun alussa.

Rauman teatterissa ei ole otettu isoja kokeellisia riskejä, eikä pienen kaupungin pienellä teatterilla ole Rannion mielestä usein sellaisiin varaakaan. Taiteellista kunnianhimoa pitää silti olla ja työ pitää tehdä hyvin. Teatterinjohtajan työ on tasapainoilua. Ollakseen kiinnostava teatterin on tarjottava jotain uutta, mutta pitää olla myös järki päässä.

Rannio on alkuperäiseltä koulutukseltaan opettaja ja tehnyt paljon lasten- ja nuortenteatteria. Jotta teatterilla riittää yleisöä vielä kymmenen vuoden päästäkin, se pitäisi saada kiinnostamaan myös nuoria ja houkuttelemaan uutta katsojapolvea. Siinä onnistuminen on Rannion mielestä kiinni siitä tavasta, millä teatteri tekee työtään.

– Lähtökohta on, että teatteri on kaikenikäisten paikka, hän sanoo.

LUE LISÄÄ SUNNUNTAIN TURUN SANOMISTA