Jos Hanoi Rocks jatkaa keikkailua, kiertue toteutuu vain ja ainoastaan Andy McCoyn ehdoilla – "Olen tarkka raha-asioista ja logistiikasta"

Andy McCoylle on vuosien virrassa kertynyt mittariin maileja sen verran, että hänen voi kuvitella elämässään tavanneen valtavan määrän ihmisiä. Miehen muisti on ihmisvilinästä ja hälinästä huolimatta täyttä rautaa.

– Terve. Muistan sut kymmenen vuoden takaa, McCoy yllättää haastattelijan aurinkoisena iltapäivänä etelähelsinkiläisessä kantaravintolassaan.

Tosiaan, kymmenen vuotta on kulunut edellisestä tapaamisestamme. Iskimme silloin Helsingissä juttua muun muassa reggaemusiikista. Andy piti tuolloin teemaan kuuluvasti reggaemyssyä, nyt päässä on tuttu lierihattu.

Jos ei yleisemmin ole tiedossa, valistettakoon, että Andy McCoy on fiksu ja sivistynyt asialinjan herrasmies – tai osaa olla. Jos hän huomaa, että toimittajalta ovat kotiläksyt jääneet tekemättä, hän sivaltaa aiheesta kyllä.

Tänään sitä pelkoa ei ole. Sana on vapaa, rockhengessä.

Nykynuorten on hektisessä elämänmenossa vaikea löytää suuntaansa. Vaihtoehtoja on niin paljon valittavaksi. Andy McCoy tiesi paljon alta kaksikymppisenä, mikä hänestä tulisi.

Kansainväliseksi rocktähdeksi hän silloin halusi.

– Aloin soittaa skittaa viisivuotiaana. Ensimmäisen sähkikseni sain 11-vuotiaana. Oikeastaan halusin alun alkaen taidemaalariksi, mutta kuusikielinen vei voiton, hän muistelee.

Ensimmäinen steppi kohti tähteyttä oli iskevän taiteilijanimen keksiminen. Lapista lähtenyt Antti Hulkko oli viisitoistavuotiaaksi ehtiessään asunut muun muassa Helsingissä ja Tukholmassa, joten kosmopoliittinen kansainvälisyys oli hänelle itsestäänselvyys.

– Andy McCoy -nimen mulle antoi 13–14-vuotiaana frendini Pete Malmi. Pantiin sitten bändi pystyyn.

Bändi oli Briard, joka ehti levyttämään Suomen ensimmäisen punksinglen I Really Hate Ya.

– Mieluummin kuin punkrockista, puhun katurockista. Meidän eka keikka oli Lintsillä. Meteli kuului Pasilaan saakka, McCoy virnistää.

HEIKKI SAUKKOMAA

Andy McCoy tiesi jo paljon alta kaksikymppisenä, mikä hänestä tulisi.

Kekkos-ajan Suomessa rocktarjonta oli niukkaa. Ajan ilmapiiriä kuvaa, että elokuussa 1977 kuolleen rockikoni Elvis Presleyn kuolema kuitattiin maan päälehdessä yhden palstan rivimaininnalla.

– Kun perheemme muutti 70-luvun puolivälissä Tukholmasta Helsinkiin, mulle oli sokki, kuinka vähän Suomessa oli rockia. Ulkomaisia bändejä piti käydä tsekkaamassa Tukholmassa ja Lontoossa.

McCoyn, Malmin ja heidän bändikaveriensa kursailematon asenne herätti vanhemmassa sukupolvessa vastustusta. Andyn oma koti oli kuitenkin vapaamielinen.

– Varsinkin mutsille olen kiitollinen, että olen lähtöisin kodista, joka oli kulttuurille myötämielinen.

McCoy on vuosien varrella saanut osakseen vinoilua siitä, että hän on lähtöisin pohjoisesta. Eipä häntä kuitenkaan lappilaiseksi voi mieltää.

– En ole koskaan asunut Pelkosenniemellä. Mun ruutsit on Krunikassa (helsinkiläinen kaupunginosa Kruununhaka).

Etelä-Helsinki ja sen klassikkoravintola Sea Horse on McCoyn turvallinen kotipesä.

– Täällä tapaa kaikenlaisia ihmisiä. On yhteisöllisyyttä ja yhteishenkeä, McCoy kiittelee.

Briard-yhtyeen elinkaari jäi muutamaan vuoteen. Määrätietoinen McCoy alkoi Pelle Miljoonan riveissä soitettuaan rakentaa laulaja Michael Monroen kanssa Hanoi Rocksia, jonka päätepysäkki oli ulkomaat.

Hanoista tulikin iso nimi, mutta sen lopullisen maailmanvalloituksen tielle tuli tragedia. Rumpali Razzle eli Nicholas Dingley kuoli loppuvuodesta 1984 auto-onnettomuudessa, ja yhtyeen tarina kirkkaissa valoissa päättyi siihen.

– Hanoin aika oli nonstoppia, kiertueita ja levytysstudiossa notkumista. Me oltiin bändissä boys in the bubble. Vieraannuttiin todellisuudesta, kitaristi muistelee yhtyeen jäsenten huumesekoilujen ja muiden lieveilmiöiden taustaa.

Hanoi Rocks oli ulkoasua myöten huolellisesti mietitty kokoonpano. Musiikki oli silti pääasia.

– En halunnut staraksi, vaan soittaa, McCoy kiteyttää olennaisen.

Häntä on tituleerattu legendaksi jo pitkään.

– Ei sitä itse kelaa, onko legenda vai ei. Sama lärvi mulla on ollut koko elämäni. Aika menee eteenpäin. On eri fiilis kuin kolmekymppisenä.

Heroiini jäi hänen kyydistään vuosia sitten.

– Kun sen parikymmentä vuotta "herskaa" vähentää elämästäni, sehän tarkoittaa, että olen nelikymppinen. Nukuin ne vuodet, hän sanoo.

HEIKKI SAUKKOMAA

Andy McCoy näyttäytyy ristiriitaisena hahmona.

Andy McCoy näyttäytyy ristiriitaisena hahmona, ja siihen hän tarkoituksella pyrkiikin. Äänessä ovat vuorotellen tohtori Hulkko ja Mr. McCoy.

Taustalla on tujaus huumoria.

Nelisen vuotta sitten ilmestyneestä Lamppu Laamasen elämäkerrasta Andy – Rock'n Roll Star löytyy herkullinen McCoy-aforismi, jossa Andy valittaa, "kuinka skolet on nykyään paskoja, kun maikat ei saa vetää gimmoja ponnareista, eikä ole disipliiniä".

– Mun koulut jäivät vähiin. Musa ja kuvataiteet kiinnostivat, McCoy muistelee.

Moni myöhempi rocktähti on kertonut, kuinka suuri vaikutus Hanoi Rocksilla on ollut heidän musiikkiinsa. Yksi opetuslapsista oli 1980–90-lukujen taitteessa maailman suurimmaksi yhtyeeksi kasvanut Guns N' Roses.

Omista idoleistaan McCoy heittää muutaman nimen: Chuck Berry, T. Rex, Slade, Rolling Stones, muiden muassa.

– Maybelline on Berryn paras biisi. Rollarit oli mulle Beatlesia tärkeämpi bändi. T. Rexiltä eka muistamani biisi oli Ride A White Swan. AC/DC:stä en välittänyt enää Bon Scottin kuoleman jälkeen.

Hanoi Rocksin syyskuinen paluukeikka alkuperäiskokoonpanolla Helsingin jäähallissa Nordenskiöldinkadulla sai innostuneen vastaanoton. Kun vielä vuosi sitten tuntui mahdottomalta ajatukselta, että McCoy ja Monroe mahtuisivat samalla lavalle, mielet ovat muuttuneet.

Jos hyvin käy, Hanoi lähtee aikanaan ulkomaankiertueelle.

– Meidän pitää istua alas ja jutella asioista. Katsotaan joulun jälkeen, mitä tehdään. Miksei lähdetä rundaamaan vaikka Japaniin, McCoy pyörittelee.

Japanissa Hanoilla olisi taatusti kysyntää. Siellä yhtyeen suosio sai 1980-luvun alussa hyvinkin beatliaaniset mitat. Japanissa bändiläiset saivat tuta, minkälainen voima on villiintyneillä aasialaisilla teinitytöillä.

Jos Hanoi Rocks jatkaa keikkailua, kiertue toteutuu vain ja ainoastaan Andy McCoyn ehdoilla.

– Mua ei kuseteta. Olen tarkka raha-asioista ja logistiikasta, McCoy kertoo.