”Näyttelijöistä on kirjoitettu paljon (…) Silti suomalaisia näyttelijöitä ja näyttelijäntyötä Suomessa on käsitelty vain osana laajempaa teatterin kokonaisuutta tai yksittäisiä näyttelijöitä koskevissa historioissa ja muistelmissa. Näyttelijän työtä on lähestytty teorioissa ja ohjekirjoissa, mutta käytännön työn analysointi on jäänyt vähäiseksi. Yleisesitys suomalaisista näyttelijöistä ja heidän työstään puuttuu.”
Teatteritieteen professori (emerita) Pirkko Kosken (s. 1941) Näyttelijänä Suomessa pyrkii vastaamaan näihin tarpeisiin. Aloite kirjan kirjoittamiselle tuli Suomen näyttelijäliitosta, jonka satavuotista toimintaa se samalla juhlistaa. Muhkea teos valottaa ammattinäyttelemisen historiaa Suomessa 1600-luvulta nykypäivään.
Koski tekee arvokasta työtä kootessaan yksiin kansiin valtavan määrän tietoa, joka tähän saakka on ollut enemmän tai vähemmän hajallaan moninaisissa arkistoissa ja kirjallisuuslähteissä. Vaikka kirja käsittelee laajaa aikahaarukkaa, selkeä kronologinen rakenne helpottaa lukijan pääsyä nimenomaan niiden aikakausien äärelle, joista hän kaipaa tietoa. Viiteluettelot johdattavat puolestaan alkuperäislähteille.
Ajallisesti laaja
yleisesitys
Mitä kauempana menneisyydessä liikutaan, sitä vähemmän tietoja ajan oloista on säilynyt. Vastaavasti mitä lähemmäs nykyaikaa tullaan, sitä runsaammin lähteitä ja kerrottavaa on saatavilla. Kuten yleensäkin laajoissa historiallisissa yleisesityksissä, tämä luo tietynlaista epäsuhtaa kirjan osioiden välille. Toisaalta ”epäsuhdan” voi nähdä myös ”erilaisina ajan henkinä”, jotka määrittävät kerronnan tyyliä.
Hahmotan kirjan kolmessa sivumäärällisesti suunnilleen yhtä suuressa osiossa, vaikka kirjaa siis ei suoranaisesti ole jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa kuvailee – melko luettelomaisesti – suomalaista teatterikenttää ja sen näyttelijöitä ennen itsenäisyyttä. Toinen osa keskittyy itsenäisen Suomen alkuvuosikymmeniin. Kolmannen osion tyyli poikkeaa hieman edellisistä.
Kahdessa ensimmäisessäkin osiossa näyttelijöitä ja heidän työtään toki systemaattisesti suhteutetaan vallitseviin yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin olosuhteisiin. Kolmannessa osiossa kuitenkin keskitytään edellisiä painokkaammin pohtimaan erilaisia teatteri-ilmaisussa ja -instituutioissa tapahtuneita uudistuksia ja muutoksia. Yksittäisten näyttelijöiden – jotka ovat meille aikalaisille medioista tuttuja – esittely jää perustellusti vähemmälle.
Ryhtiä
teemoista
Keskeisten teemojen johdonmukainen tarkastelu halki teoksen antaa tiedonsirpaleille jykevän ryhdin. Heti teoksen alussa Koski määrittelee ammattimaisella näyttelemisellä viitattavan siihen, että toiminnalla on pyritty ansaitsemaan päätoiminen elanto sekä myös siihen, että ammatin harjoittajat ovat pyrkineet kehittämään ammattitaitoaan koulutuksen tai kokemuksen avulla. Näyttelijöiden työehtojen sekä koulutuksen tarkastelu muodostavatkin yhden koko kirjan keskeisistä teemoista.
Toinen tärkeä teema käsittelee sitä, miten suomalainen näyttelijäntyö eri aikoina on kytkeytynyt erilaisiin teatterityylillisiin ja -teoreettisiin suuntauksiin, jotka lähes poikkeuksetta ovat saapuneet tänne tuontitavarana. Koski valottaa teemaa kiinnostavasti esimerkiksi teattereiden ohjelmistovalintoja sekä taiteilijoiden työmenetelmiä kuvaamalla.
Teos on muhkea ennen kaikkea laajan historiallisen aikahaarukkansa vuoksi. Tämä on toisaalta johtanut myös moniin rajauksiin. Esimerkiksi harrastajanäyttelemistä – jolla on Suomen teatterikentällä ollut merkittävä vaikutus – tai elokuvanäyttelemistä ei juuri ole ollut mahdollista käsitellä.
Lisäksi kirja keskittyy vahvasti vanhimpiin ja suurimpiin teatteritaloihin Helsingissä ja Tampereella, vaikka mukaan onkin mahdutettu virkistäviä esimerkkejä myös muualta maasta, kuten Viipurista tai Turusta. Uudemmasta suomalaisesta teatterikentästä puhuttaessa esimerkit liittyvät pääasiassa taiteellisesti tavalla tai toisella puhuttaneisiin tuotoksiin.
Elävyyttä
laatikoista ja kuvista
Leipätekstin lomassa on harmaapohjaisia laatikoita, joissa on tekstiä elävöittävää materiaalia, kuten näyttelijöiden muistoja, sekä tiiviitä informaatiopaketteja esimerkiksi Konstantin Stanislavskin tai Bertolt Brechtin näyttelijäntyön teorioista. Lisäksi kirjaan on ripoteltu henkilökuva-laatikoita, jotka esittelevät tiivistetysti kunkin aikakauden nimekkäimpien näyttelijöiden uraa.
Parhaimmillaan laatikot elävöittävät ja syventävät kerrontaa, mutta paikoitellen minua häiritsi niiden sijoittaminen keskelle leipätekstiä. Kirjan runsas mustavalkokuvitus informatiivisine kuvateksteineen tukee oivallisesti kerrontaa ja kuljettaa lukijaa hienosti aikakaudesta ja tunnelmasta toiseen.
ANNINA KARHU
Pirkko Koski: Näyttelijänä Suomessa.
WSOY. 671 s.
