Kulttuuri

Uutuusteos erottelee jyvät akanoista Turun sellokilpailussa

Sebastian Fagerlund sävelsi syksyn aikana teoksen helmikuussa käytävään Turun sellokilpailuun. Kilpailukappale syntyi suurimmilta osin hänen työhuoneessaan Helsingin Kruunuhaassa. Compic/ Tuukka Ylönen
Sebastian Fagerlund sävelsi syksyn aikana teoksen helmikuussa käytävään Turun sellokilpailuun. Kilpailukappale syntyi suurimmilta osin hänen työhuoneessaan Helsingin Kruunuhaassa. Compic/ Tuukka Ylönen

Musiikkitaiteella kilpaileminen on kova paikka. Jos suorituksen luovuttaminen tuomariston syyniin voi tuntua henkisesti raskaalta, kilpailuun osallistuminen haastaa myös fyysisesti.

Menestyäkseen osallistujan on nimittäin hallittava laaja ohjelmisto barokista uuteen musiikkiin.

Helmikuussa käytävän Turun sellokilpailun finaalikierrokselle edeltävien erien perusteella valittavat kuusi alle kolmekymppistä sellistiä saa soittaa kolmesta konsertosta mieleisensä. Antonín Dvorákin, Edward Elgarin tai Robert Schumannin klassikkokonserton lisäksi solistit tulkitsevat aivan uutta musiikkia: Sebastian Fagerlundin syksyn aikana valmistuneen teoksen Silent words sellolle ja jousiorkesterille.

– Halusin tuoda esiin sekä sellon tummanpuhuvan espressiivisyyden että soittimen kyvyn räiskyvyyteen ja virtuoosiseen ilmaisuvoimaan, Fagerlund erittelee.

Kerran aikaisemmin, Juvenalian kamarimusiikkikilpailuun, kilpailukappaleen säveltänyt Fagerlund kertoo, ettei Silent words poikkea lähtökohdiltaan hänen muista teoksistaan. Säveltäjää ei ohjeistettu esimerkiksi kappaleen vaativuuden tai teknisten elementtien osalta. Toisaalta Fagerlund pitää Turun sellokilpailua varsin kovatasoisena, joten hän sävelsi kappaleen sen mukaiseksi.

– Päähuomio kiinnittyy siihen, miten sellisti löytää teoksen kaksi eri maailmaa. Hitaat, puhuttelevat osat ja rytminen, virtuoosinen materiaali vaikuttavat toisiinsa. Tässä kappaleessa vaativuus ei tule ennenkuulumattomista soittotekniikoista.

TS

LUE LISÄÄ SUNNUNTAIN TURUN SANOMISTA