Kulttuurihanke aiheutti kähinää Turun hallituksessa
Kulttuuripääkaupunkivuoden hyviä vaikutuksia edistävä hanke aiheutti kähinää Turun kaupunginhallituksessa perjantaina.
Kaupunginhallituksen jäsen Pirjo Rinne (vas) halusi, että hallitus ottaa kaupunginjohtaja Aleksi Randellin (kok) hankkeelle jatkoaikaa myöntävän päätöksen käsittelyynsä.
Randell oli aiemmin päättänyt jatkaa Kulttuuripääkaupunkivuoden perintö -hanketta ensi vuodelle, koska suurin osa hankkeen määrärahoista on vielä käyttämättä.
Rinne kummastelee sitä, miten hankkeen kautta on työllistetty aiemmin kulttuuripääkaupunkisäätiön ohjelmajohtajana työskennellyt Suvi Innilä (kok).
Hankkeen palvelut hankitaan pääosin Turku Touring Oy:ltä, jonne Innilä on palkattu erityisasiantuntijaksi ja hankkeen vetäjäksi.
– Hallintotapa tässä asiassa on jäänyt vaivaamaan, Rinne kertoo.
– Aiemmin on sovittu, ettei henkilökuntaa lisätä, mutta näin on palkattu kokoomuslainen kaupunginjohtajan tuttu kaupungin rahoilla hankkeen vastuuhenkilöksi. Noin vuosi sitten puhuttiin vain vuoden kestosta, mutta nyt tämä on uudestaan esillä. Raportteja tähän asti tehdystä työstä emme ole nähneet, Rinne ihmettelee.
Varajäsenenä kaupunginhallituksen kokouksessa perjantaina ollutMia Ilola (sd) kannatti aluksi Rinteen ehdotusta ottaa hanke hallituksen tarkasteltavaksi.
Tämän jälkeen hallituksen puheenjohtaja Minna Arve (kok) pyysi puolueiden ryhmien puheenjohtajat neuvotteluun. Neuvottelun jälkeen Ilola ei enää kannattanut Rinteen ehdotusta.
Näin Rinteen esitys raukesi ja kaupunginhallitus ei syynää kaupunginjohtaja Randellin päätöstä.
Perintö-hankkeen määrärahoja on jäänyt käyttämättä erityisesti siitä syystä, että opetus- ja kulttuuriministeriö selvittää Turku 2011-säätiön rahoitusta.
TS