Turkulainen The Crash lopettaa hienon uransa Ruisrockiin

Ystävyys edellä
kansainväliseksi kulttinimeksi

Samuli "JJ" Jokisen (vas.), Teemu Brunilan, Erkki Kailan ja Samuli Haatajan The Crash soittaa Ruisrockissa nipun parhaitaan ja Brunilan mukaan ehkä myös The Smiths -klassikon There Is A Light That Never Goes Out.
Samuli "JJ" Jokisen (vas.), Teemu Brunilan, Erkki Kailan ja Samuli Haatajan The Crash soittaa Ruisrockissa nipun parhaitaan ja Brunilan mukaan ehkä myös The Smiths -klassikon There Is A Light That Never Goes Out.

Turun Sanomat

TUOMO KARHU

Turkulainen The Crash lopettaa uransa Ruisrockiin. – Hajoamispäätös syntyi monen asian summana. Muu elämä alkoi mennä bändin edelle. Kaltaisillemme perheorientoituneille ihmisille valmistumiset, lasten syntymät ja yleensäkin arvojen muuttuminen ovat isoja asioita, yhtyeen keulakuva Teemu Brunila, 32, kertoo.

Päätöstä vauhditti hänen loistavasti käynnistynyt uransa muille artisteille biisejä kirjoittavana lauluntekijänä.

– Olin aina pitänyt musiikkiani niin omituisena, että vain The Crash voi sitä esittää. Sitten annoin biisejäni Anna Abreulle (End Of Love), Katri Ylanderille (Välitunnilla) ja Jenni Vartiaiselle (Ihmisten edessä). Kun niistä kaikista tuli Suomen soitetuimpia, tuntui väkisinkin, että kohtalo yrittää kertoa minulle jotain huutomerkin kanssa.

Huonosti ei ole mennyt sen jälkeenkään.

– Musex järjesti biisileirin, johon menin Jori Sjöroosin kanssa vähän kyräillen. Leirillä tutustuin kuitenkin ison liudan maailmanhittejä tehneeseen Rob Davisiin ja hänen manageriinsa. Davis diggaili jutuistani, ja päädyimme jatkamaan yhteistyötä. Sittemmin olen käynyt Robin luona Lontoossa aika paljonkin. Robin managerin, joka on nykyään minunkin managerini, kautta olen törmännyt moniin kiinnostaviin ihmisiin ja asioihin.

Ystävyys jatkuu

The Crash hajoaa riidoitta.

– Olemme edenneet alusta asti ystävyys edellä. Tapasimme ensimmäistä kertaa 14-vuotiaina. Kukaan ei osannut soittaa muutamaa sointua enempää. Kasvoimme ja opimme soittamaan yhdessä. Olemme kokeneet yhdessä sekä hienoja että kauheita asioita. Bändi on ollut meille armeijan kaltainen intensiivinen kokemus, joka sitoo muistot yhteen. Voisi sanoa, että musiikki on ollut soundtrackia yhteisille seikkailuillemme. Ystävyyden ansiosta pysyimme kasassa 18 vuotta, ja ystävyys jatkuu bändin hajottuakin, Brunila herkistelee.

Ystävyyden lisäksi tärkeitä ovat olleet asiat, joita bändi teki yhdessä ensimmäistä kertaa.

– Ensimmäinen biisi jonka saimme valmiiksi, ensimmäinen kerta studiossa, ensimmäinen levytyssopimus, ensimmäinen kerta kun kuulin oman biisin radiosta, ensimmäinen haastattelu, ensimmäinen keikka, ensimmäinen festivaali, ensimmäinen keikka ulkomailla, ensimmäinen kiertue, ensimmäinen lämppärikeikka, ensimmäinen kerta milloin missäkin jännässä uudessa maassa, Brunila luettelee.

Usein parhaat kokemukset ovat tulleet odottamatta.

– Esimerkiksi keikka New Yorkin legendaarisella CBGB’s-klubilla ei ollut mikään ihmeellinen kokemus. Sen sijaan Kokkolassa heitimme yhden parhaista keikoistamme koskaan. Olemmekin tulleet siihen tulokseen, että koskaan ei kannata odottaa suuria. Ruisrockin keikasta tulee varmaan ihan hirveä, koska asiat ovat tällä hetkellä todella hyvin ja edelliset keikat ovat olleet suorastaan törkeän hyviä.

Tähtäin korkealla

Kansainväliseksi kulttinimeksi noussut ja jäänyt The Crash tähtäsi alusta asti korkealle.

– Meillä oli rajaton usko omiin olemattomiin kykyihimme. Jo 16-vuotiaina meillä oli hillittömät suunnitelmat ruutuviholla ja lähettelimme c-kasetteja randomina Englantiin. Yhdestäkin mestasta tuli kasetti takaisin ja kirje, jossa todettiin, että hyvä meininki mutta hoidamme vain Queenin asioita, Brunila nauraa.

Vaikka The Crash pääsi jo varhain radioiden voimasoittoon, bändi oli varsinkin alkuaikoinaan melkoinen kummajainen suomalaisen rockin kentällä.

– Onneksi Warnerin Pekka Ruuska oli ennakkoluuloton.

Vielä Warnerille päästyäänkin Brunila opiskeli oikeustieteellisessä vakaana aikomuksenaan valmistua lakimieheksi. Vähitellen musiikki kuitenkin vei mennessään.

– Muistan yhdenkin kerran, kun menin suoraan studiolta tenttiin ja mietin koko tentin ajan vain albumin biisijärjestystä ja kaikenlaisia tuotannollisia ideoita. Itselleni selvä vedenjakaja oli se, kun kuuntelimme studiossa singlebiisiä Take My Time. Se kuulosti niin järjettömän hienolta, että minulla meni kylmät väreet selkäpiissä. Silloin sanoin Ruuskan Pekalle, että ei minusta taida tullakaan juristia. Oikeassa olin, vaikka itseni juristiksi luinkin.

Lakimiehen töitä Brunila ei aio The Crashin hajottuakaan tehdä.

– Olen todella onnellinen, että voin keskittyä musan tekemiseen. Sitä myös aion tehdä.

– Suoraan sanottuna yksi parhaita asioita lopettamisessa on se, että tämän jälkeen ei enää tarvitse olla julkisuudessa ja antaa haastatteluja kaiken maailman kulttuuritoimittajille. Itse asiassa tämä haastattelu on kaikkien aikojen viimeinen The Crash -haastatteluni, ja aion ottaa sen kunniaksi viinilasillisen.

Kippis!

The Crashin viimeinen keikka Ruisrockin rantalavalla sunnuntaina 5.7. klo 17.45–18.45.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.