Nokkelat, urheat, sitkeät

Keskiajan ihminen uskoisi, että tämä on johdatusta. Saavumme historiantutkija Anu Lahtisen ja valokuvaajan kanssa Turun linnaan ottaaksemme tämän lehtijutun kuvan. Epäröimme sisä- ja ulkotilan välillä, kun kuulemme Miraakkelinäytelmän raikaavan sisäpihalla. Mikael-teatterin esitys sijoittuu myöhäiskeskiajalle, joka sattumoisin on Lahtisen erikoisalaa, ja näyttelijät suostuvat mielellään esiintymään kuvassa.

Hetki sitten Anu Lahtinen on yliopiston työhuoneessaan kuvaillut, kuinka kaupunki alkaa puhua ja keskiaika näkyä sille, joka tuntee historiaa. Miraakkelinäytelmä ei vain puhu, se myös katsoo silmiin.

Lahtisen kesäloma ei ole vielä alkanut. Viime viikolla ilmestyi SKS:n kustantama Keskiajan avain, järkälemäinen keskiajantutkimuksen käsikirja, jonka Lahtinen toimitti yhdessä Marko Lambergin ja Susanna Niirasen kanssa. Nyt hän lukee loppukesällä ilmestyvän Pohjolan prinsessat – viikinkineidoista renessanssiruhtinattariin -tietokirjansa oikovedoksia.

Keskiaikamarkkinoiden vielä kopistessa Suurtorilla on juuri sopiva hetki pohtia, mitä muuta kuin turnajaisseikkailuja ja linnanhuveja keskiaika meille tänäänkin antaa.

Asterix
ja Tolkien

Anu Lahtinen kiinnostui historiasta alun perin Asterixien ja Tolkienin Taru sormusten herrasta -romaanin ansiosta.

– Molemmissa on jotenkin vinkeä näkökulma menneisyyteen, ja molemmat perustuvat historialliseen tietoon.

Keskiaika ei ole keskeisin tutkimuskohde yhdessäkään Suomen yliopistojen historianlaitoksista, mutta Lahtiselle valinta oli itsestäänselvä. Hän kertoo ihailevansa keskiajan ihmisiä ja oppineensa heiltä tietynlaista nöyryyttä.

– Keskiajan ihmiset ovat olleet ihailtavan nokkelia, urheita ja sisukkaita yrittäessään selviytyä ongelmista, joiden edessä nykyihmiset olisivat lamaantuneet, Lahtinen sanoo.

– Nälkiintyminen, oman tahdon vastainen avioliitto, maastakarkoitus tai hengenvaara ovat ennen olleet aivan mahdollisia tulevaisuudennäkymiä. Toisin kuin nyt, ihmiset eivät odottaneetkaan elämän olevan helppoa.

Epäilyt siitä, ettei keskiajan lähteistä löydy mitään kiinnostavaa, vain ruokkivat nuorta tutkijaa. Vähiten tietoa oli naisten arjesta.

– Melkein kaikki Suomen keskiajasta kertovat lähteet tunnetaan, mutta jos niitä luetaan tarkkaan tai uudella tavalla, niistä löytyy uusia tietoja.

Lahtisen väitöskirja keskittyi myöhäiskeskiajan Fleming-suvun naisiin. Palkittu tutkimus toi ensi kertaa esiin naisten vaihtelevat roolit aatelisen perheen ja sukupiirin jäseninä. Lahtinen osoitti, kuinka naiset perheensä kautta näyttelivät tärkeitä osia kartanotaloudessa, aateliston suhdeverkostoissa ja jopa aikakauden politiikassa.

Emännän
oikeudella

– Tilanne on vaihdellut vuosisatojen kuluessa, mutta naiset ovat pitkään olleet isiensä, miestensä tai veljiensä holhous- tai edustusvallan alaisia. Heillä ei ole ollut samanlaisia oikeuksia käyttää maaomaisuuttaan tai tehdä omaa taloutta koskevia ratkaisuja.

– Vaikka nainen ja mies ovat 80 vuotta olleet periaatteessa tasa-arvoisia, yhteiskunnassa esiintyy yhä epätasa-arvoa ja perheissä tiettyä töidenjakoa, vaikka sitä ei laissa määrätä. Kun tuntee vuosisataisen jatkumon, tämä ei niin kovasti yllätä.

Toisaalta Lahtinen tunnistaa myös vahvuuden perinteen.

– Köyhässä Pohjolassa on tarvittu sekä naisen että miehen työpanosta niin pienillä maatiloilla kuin ylhäisissä kartanoissa. Sen vuoksi emännän oikeudet ovat meillä perinteisesti vahvat.

Keskiaika näkyy yllättävissäkin yksityiskohdissa.

– Jos tuntee keskiajan elämää ja katolista juhlakulttuuria voi huomata, kuinka suuri osa perinteestä on yhä läsnä. Heikinpäivän markkinat esimerkiksi järjestetään pyhän Henrikin kunniaksi vietetyn syysjuhlan ajankohtana.

– Lisäksi on perintö- ja omaisuusoikeuteen liittyviä asioita, jotka juontavat juurensa keskiajalta. Esimerkiksi se, että rintaperillisillä on hyvin vahvat oikeudet perintöön tai että perinnöstä suuri osa aina jaetaan tasan.

Klaus Fleming
ja keskuslämmitys

Pohjolan prinsessoissa Lahtinen jatkaa naishistorian kartoittamista. Sana ”prinsessa” tuo mieleen kultakutrisen joutilaan neidon, mutta tosiasiassa keskiajan prinsessojen oli osattava luovia hengenvaarallisten valtataisteluiden ja juonittelujen verkostoissa. Samalla teos valottaa Pohjolan valtakuntien historiaa.

– Historioitsijat eivät yleensä halua esiintyä totuudentorvina, mutta viime aikoina on tuntunut että pitäisi. On huolestuttavaa, että keskiaikaan aletaan peilata muinaisen suuruuden visioita. Netistä voi lukea hyvin värittyneitä tulkintoja viikingeistä tai Suomen suuresta muinaisuudesta.

Lahtinen pitää kovasti sanonnasta: ”Joka ei tunne menneisyyttä on kuin vieras omassa talossaan.”

Menneisyyttä penkova tutkija ei voi välttyä kysymästä, mitä keskiajan ihminen olisi ajatellut meistä.

– Joskus mietin, mitä Klaus Fleming pitäisi nykyajasta. Olisiko hän innoissaan keskuslämmityksestä ja tulisiko hänestä Mäkkärin vakioasiakas, vai pöyristyisikö hän siitä, ettei aatelisesta asemastaan huolimatta saisi koko junanvaunua käyttöönsä.