Festivaalit

Näitä artisteja pääset katsomaan ilmaiseksi – Ilmiö Rettig -festivaalilla kuullaan vaihtoehtomusiikkia Suomesta ja ulkomailta

JUKKA VASO
Ilmiö Rettig -festivaalin ohjelmaan kuuluu musiikin lisäksi muutakin taideohjelmaa. Kuva Rettigin sisäpihalta vuodelta 2021.
Ilmiö Rettig -festivaalin ohjelmaan kuuluu musiikin lisäksi muutakin taideohjelmaa. Kuva Rettigin sisäpihalta vuodelta 2021.

Ilmiö Rettig -festivaalin ohjelma ja aikataulu on nyt julkaistu kokonaisuudessaan.

– Emme lupaa jotain kaikille, mutta artistikattaus on erittäin laaja otanta ajankohtaisesta suomalaisesta vaihtoehtomusiikista pintaraapaisua syvemmältä – soulista ja elektronisesta punkrockiin, kertoo festivaalin ohjelmavastaava Antti Yli-Halla tiedotteessa.

Ilmiön esiintymislavoille nousee myös artisteja ulkomailta.

Festivaalilla nähdään muun muassa kansainvälisesti tunnettu retrosoul-nimi Bobby Oroza, Mikko Pykärin ja Eden Mäkirannan uusi elektroninen Babel-yhtye, virolainen neofolk-yhtye Ringhold (EE) sekä Teosto-palkintoehdokas Sir Liselot.

Paikallisia artisteja edustavat Ilmiössä esimerkiksi Punomo, Musta hanhi sekä Ruissalo Amping. Hip-hop organisaatio Freshcodea ja Tyemyy ry (Turun yliopiston elektronisen musiikin ystävien ystävät) ovat kuratoineet ohjelmaa Taiteen talon kellariin ja Gastropub Löydön pihalle.

Musiikin lisäksi Ilmiö-festivaaliin kuuluu myös taideohjelmaa. Ilmiö Rettig järjestetään 22.–23. heinäkuuta Rettigin vanhan tupakkatehtaan ja Brinkkalan pihapiireissä. Festivaali on tänä vuonna täysin pääsymaksuton.

Ilmiö Rettigin ohjelman näet kokonaan täältä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.