Elokuva

Hirttämättömät-klassikkoelokuvasta tulee syksyllä uusi versio

MONA SALMINEN
Uutta Hirttämättömät-elokuvaa tähdittävät Andrei Alén (vas.), Ona Huczkowski ja Aku Hirviniemi.
Uutta Hirttämättömät-elokuvaa tähdittävät Andrei Alén (vas.), Ona Huczkowski ja Aku Hirviniemi.

Tulevana syksynä valkokankaille saapuu uusi versio Pertti ”Spede” Pasasen legendaarisesta Hirttämättömät-lännenelokuvasta. Elokuva on Andrei Alénin esikoisohjaus, ja Alén myös näyttelee yhtä päärooleista Aku Hirviniemen ja Ona Huczkowskin rinnalla.

Alén on valmistellut elokuvaa 20 vuoden ajan.

– Olen teinistä saakka haaveillut, että tekisin joskus Hirttämättömät-elokuvasta oman versioni. Olen hyvin kiitollinen, että olemme saaneet nyt mahdollisuuden toteuttaa tämän haaveen, hän kertoo tiedotteessa.

Alkuperäinen versio sai ensi-iltansa vuonna 1971, ja elokuva on vuosien myötä saavuttanut kulttimaineen.

– Olen todella innoissani, että tällainen elokuva tehdään Suomessa. Siinä on oman ikäisilleni katsojille paljon elementtejä, joita ei normaalisti nähdä kotimaisissa elokuvissa, kertoo Ona Huczkowski. 20-vuotias Huczkowski on näytellyt aiemmin muun muassa sarjoissa Karkurit, Rahti ja Mieheni vaimo.

Elokuvan tuottajana toimii Aku Louhimies. Hirttämättömät saa ensi-iltansa syksyllä 2022.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.