Festivaalit

Katuteatteria, kahvimeditaatiota ja kirjontaa – Olohuone-kaupunkitaidefestivaali on käynnissä tämän viikonlopun ajan

VAIVA BEZHAN
Kaisa Illukan Apifilia on paikkaerityinen hanke, eli esityspaikoilla on oma kulttuuriekologinen merkityksensä.
Kaisa Illukan Apifilia on paikkaerityinen hanke, eli esityspaikoilla on oma kulttuuriekologinen merkityksensä.

Olohuone 306,4km² -kaupunkitaidetapahtuma on käynnissä Turussa tämän viikonlopun ajan. Teokset ovat aiempien vuosien tapaan maksutta koettavissa julkisissa kaupunkitiloissa.

Festivaalin teemana on yhteys. Teema viittaa esimerkiksi ihmisten välisiin yhteyksiin sekä verkko- ja kulkuyhteyksiin.

Perjantaina iltaseitsemältä Rettigin portaikolla nähdään Planeetta 6 -työryhmän Prinssi-katuteatteriesitys, joka yhdistää nukketeatteria ja fyysistä teatteria.

Viikonlopun ohjelmaan kuuluu muun muassa Kaisa Illukan performanssiteos Apifilia Kupittaan siirtolapuutarhassa. Taiteilija tekee kirjontatekniikoilla hitaita muotokuvia mehiläisistä ja kimalaisista sekä niiden lempikasveista. Projektin taustalla on huoli mehiläiskadosta ja aiemmin rikkaan kulttuurisen mehiläisyhteyden häviämisestä.

Saarikoski & Mäki -kaksikko on toteuttanut affektilaitteiston, joka on kolmen veistoksen kokonaisuus. Laitteistolla kerätään ja tutkitaan affekteja, jotka ovat mielikuvista, emootioista ja kehollisista tuntemuksista muodostuvia kokemuksia. Teokseen ja tutkijoihin pääsee tutustumaan festivaalin aikana, kun tutkijat liikkuvat kaupungilla laitteistonsa kanssa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lauantaina järjestetään myös kaksi Porina-kahvimeditaatiota, joista vastaa taiteilija Raisa Marja Suksi. Kumpikin meditaatio järjestetään Pikku-Flamassa.

Keskusta-alueella järjestetään myös lauantaina ja sunnuntaina Sattumalta-esitys, josta vastaavat Anniina Dyster, Hanna Heino ja Janne Vänskä. Esitys tutkii eksymistä ja leikkiä improvisaation keinoin.

Lisäksi koko festivaalin ajan esillä on Lammikko-työryhmän Iki-teossarja Luolavuoren ulkoilualueella. Janne Hokkasen Ihmisluonto II -näyttely on esillä festivaalin jälkeenkin koko kesän ajan jokirannassa, Tuomiokirkkosillan ja Auransillan välillä.

Tarkat teoskuvaukset ja sijainnit on ilmoitettu festivaalin kotisivuilla. Tapahtuman infopiste sijaitsee aiempien vuosien tapaan Rettiginrinteessä Kirjastosillan kupeessa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.