Sofi Oksasen uutuusnäytelmässä halu selviytyä on aatetta vahvempi

Virolaisen Juuditin (Matleena Kuusniemi) ja saksalaisen Hellmuthin (Antti Luusuaniemi) mahdoton ja samalla ainoa mahdollinen rakkaus tarjoaa pakopaikan saksalaismiehityksen aikana.
Virolaisen Juuditin (Matleena Kuusniemi) ja saksalaisen Hellmuthin (Antti Luusuaniemi) mahdoton ja samalla ainoa mahdollinen rakkaus tarjoaa pakopaikan saksalaismiehityksen aikana.

Kansallisteatterin syksyn suursatsauksessa ihmiset ja tunteet puristuvat, tiivistyvät ja rusentuvat kahden miehittäjän ja kahden totalitarismin paineessa. Sofi Oksanen on dramatisoinut uusimman romaaninsa Kun kyyhkyset katosivat (2012) pohjalta samanimisen näytelmän, joka kertoo Viron lähihistoriasta Natsi-Saksan ja Neuvosto-Venäjän miehityksen alla.

Historiallinen maasto ja perustarina ovat samoja sekä romaanissa että näytelmässä. Tuntuu, että näyttämölle siirrettynä lomittuvat tarinat, henkilöt ja teemat ovat tiivistyneet, selkeytyneet ja osin jopa kirkastuneet. Keskiseksi nousee ihmisen saada tunnustusta, rakastaa ja viime kädessä selviytyä, keinoja kaihtamatta.

Isot teemat sivuutetaan

Tiivistämisestä seuraa yksinkertaistamista ja isojen teemojen sivuuttamista yhdellä lauseella. Dramaturgia toimii kuitenkin juonen tasolla hyvin ja tarinaa pystyy seuraamaan sujuvasti, vaikka ei romaania tuntisikaan. Mutta tapahtumia taustoitetaan niin niukasti, että jonkinasteinen historian tuntemus taitaa olla välttämätön, jotta ei tipu kärryiltä.

Alussa valtaa hämmennys; bändi soittaa Metsäkukkia laimeana versiona ja yli kireän jännittyneet näyttelijät haahuilevat mitään sanomattomissa lavasteissa. Seuraako tästä kehno musikaali? Mutta tarina alkaa vetää. Raila Leppäkosken ohjaus on vahvaa draamallista teatteria, joka kuljettaa henkilöitä pyörivällä näyttämöllä frakmentaarisesti mutta sujuvasti ja tarkasti. Näyttelijäntyökin rentoutuu ja esityskertojen myötä löytää varmasti lisää sävyjä.

Karmo Menden näyttämökuva on karu, mutta toimiva. Mikko Ijäksen valokuvat, videot ja etenkin hienot hiilipiirrokset kuvittavat tapahtumia kiinnostavasti ja jättävät mielikuvitukselle tilaa. Hyvin yhteen svengaava live-bändi soittaa Maija Kaunismaan tunnelmoivaa musiikkia lähes läpi esityksen. Musiikki tukee ja kommentoi tekstiä ja kuljettaa tunteita miellyttävän pehmeästi.

Loppu jää ontosti leijumaan

Romaanista poiketen tapahtumat kulkevat kronologisesti ja esitys jakautuu selkeästi kahteen osaan. Ensimmäisellä puoliajalla eletään 1940-luvulla Natsi-Saksan miehityksen aikaa ja väliajan jälkeen siirrytään 1960-luvun Neuvosto-Viroon. Toisen puoliajan keskeinen sisältö on selvitellä mitä hengissä selvinneille henkilöille tapahtui näiden vuosien välillä. Ennen väliaikaa tiivistynyt imu hiipuu toisella puoliajalla ja loppu jää ontosti ilmaan leijumaan.

Historiallisesta pauhusta huolimatta poliittiset tapahtumat ovat vain alusta yksilöiden kohtaloille. Oksasen vahvuus on kuvata traagisia leikkauspisteitä, jotka pakottavat ihmiset julmiin, mutta olosuhteiden inhimillistämiin ratkaisuihin.

Keskiössä kolmen valinnat

Keskiössä on kolmen henkilön toisiinsa kietoutuneet valinnat. Timo Tuomisen vahvasti mutta vielä etsien esittämä Edgar Parts on samalla ongelmallinen ja kiehtova päähenkilö. Samaan aikaan kun psykologisointi yritykset lapsuuden haavoista ja homouden häpeästä tuntuvat puolihuolimattomilta, niin etäälle jäävästä Edgarista haluaisi tietää lisää.

Näyttämöversiossa Edgar on valokuvaaja, jonka taidoista on hyötyä sekä natseille että bolsevikeille. Hän on hirmutekoihin kykenevä patologinen opportunisti, joka retusoi valokuvia sekä omaa menneisyyttään ja identiteettiään aina tilanteeseen sopivaksi. Edgar on valmis uhraamaan sekä nationalisti-serkkunsa Rolandin (Janne Hyytiäinen) että rakkautta vaille jättämän vaimonsa.

Juudit-vaimon (Matleena Kuusniemi) ja SS-upseeri Hellmuthin (Antti Luusuaniemen) utooppinen rakkaus on esityksen vahvinta kerrontaa.

EEVA KEMPPI

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat. Suomen Kansallisteatteri. Ohjaus Raila Leppäkoski, lavastus ja puvut Karmo Mende, musiikki Maija Kaunismaa, valosuunnittelu Matti Tiilama, äänisuunnittelu Sakari Kiiski ja Zarkus Poussa, piirrokset, valokuvat ja videot Mikko Ijäs. Kantaesitys 27.11.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.