Jantso Jokelin on koonnut kattavan tietokirjan huuliharpusta. Teos tulee tarpeeseen, kuullaanhan soitinta mitä moninaisimmissa yhteyksissä, ja silti se on säilynyt useimmille esimerkiksi kitaraa tai haitaria vieraampana sävelilmaisun välineenä.
Huuliharpun historia on soitinmaailmassa verraten lyhyt. 1800-luvun alkuvuosikymmeninä kehitetty soitin levisi kaikkialle maailmaan suurten muuttoliikkeiden, kolonialismin ja sotien myötä. Teollisena tuotteena soitin oli halpa valmistaa, mikä vauhditti sen yleistymistä. Edullinen hinta myös löi instrumenttiin lelun leiman: huuliharppu voitiin antaa lapselle tuliaiseksi tai lahjaksi alkuasukkaalle.
Edullisuutensa vuoksi huuliharpusta tuli kirjaimellisesti kansan soitin. Sillä tulkittiin mitä erilaisimpia musiikkityylejä joka mantereella, soveltuihan sen ääniala periaatteessa kaikkeen. Huuliharpusta myös kehitettiin eri kulttuurien sävelasteikoihin sointuvia versioita.
Erityisen suosituksi huuliharppu muodostui blues- ja kantrisoittajien keskuudessa, sillä pieni soitin mahtui taskuun ja soveltui siten liikkuvaan elämäntyyliin. Myöhemmin se omittiin rhythm’n’bluesiin, jazziin ja edelleen rock’n’rolliin. Nyt instrumenttia hyödynnetään lisäksi hiphopissa, jossa se toimii beatboxing-rytmittelyn tukena. Huuliharpun varhainen käyttö muun muassa junan äänien jäljittelyssä on näin muokkautunut urbaanin soonisen ympäristön imitoinniksi.
Tunnettuudesta on ollut huuliharpulle osaltaan myös haittaa. Sitä ei ole pidetty vakavasti otettavana soittimena toisin kuin vaikkapa välineenä monimutkaisempaa saksofonia. Sen myötä huuliharpun alkuvaiheista tiedetään vähän, sillä historioitsijat eivät kiinnittäneet huomiota soittimeen sen tavanomaisuuden vuoksi. Harvoja kirjallisia varhaisdokumentteja ovatkin lähinnä Hohnerin kaltaisten soitinvalmistajien tuoteluettelot, lehtimainokset sekä postimyyntiliikkeiden katalogit.
Tämä ei ole häirinnyt Jokelia. Instrumenttia itsekin soittava kirjoittaja on löytänyt aiheesta paljon kiinnostavaa kerrottavaa. Innostunut asenne välittyy niin tekstistä: huuliharppu kytkeytyy niin lännenvalloitukseen kuin John Steinbeckiin.
Jokelin on perusteellinen. Kirja ruuvaa pelti-ihmeen auki ja esittelee sen anatomian ja toimintaperiaatteen vaiheittaisen tuotekehityksen ohessa. Tekijä analysoi erityyppisten soitinten ominaisuuksia sekä soittotekniikkoja. Mukana on myös perustiedot omatoimiseen soitonopiskeluun sekä levy- ja lähdevinkkejä lisätietojen kaivamiseksi.
Huuliharppukirjaan on kronikoitu myös instrumentin taitajien vaiheita aina 1800-luvun pioneereista bluesin suurmestareihin ja edelleen tämän päivän osaajiin. Kotimaisista muusikoista Jokelin on haastatellut muun muassa Pepe Ahlqvistia, Helge Tallqvistia ja Michael Monroeta.
Hienon tietokirjan kruunaa kuvitus, joka syventää paitsi huuliharpistien galleriaa, myös soittimen ja soittamisen teknistä ymmärrystä.
MATTI KOMULAINEN
Jantso Jokelin: Huuliharppukirja. Sammakko 2013. 256 s.
