Kulttuuri

Historian suurin 60000 euron Teosto-palkinto jaettiin neljälle rohkealle ja omaperäiselle sävelteokselle

TIMO JAKONEN
Linda Fredrikssonin sävellykset Juniper-levylle saivat Teosto-palkinnon.
Linda Fredrikssonin sävellykset Juniper-levylle saivat Teosto-palkinnon.

Teosto-palkinnon sai tänä vuonna neljä sävelteosta. Historian suurin palkinto, 60 000 euroa, jaettiin tasan voittajateosten kesken.

Voittajat ovat Johanna Rasmuksen ja työryhmän teokset Yonan levyllä Uni johon herään, Cecilia Damströmin sävellys Ice, Linda Fredrikssonin sävellykset levyllä Juniper sekä Eevil Stöön ja työryhmän teokset Eevil Stöön levyllä Marsipan Wave.

Kukin voittajateos ja sen tekijä tai tekijäryhmä saa 15 000 euroa. Tunnustus myönnetään rohkeille, omaperäisille ja innovatiivisille sävelteoksille.

Palkintoa tavoitteli 12 ehdokasta, jotka oli valittu vuosien 2020–2021 aikana julkaistujen tai kantaesitettyjen kotimaisten sävelteosten joukosta.

Palkintosumma on poikkeuksellisen suuri, koska Teosto-palkintoa ei jaettu viime vuonna koronapandemian takia. Samalla sääntöjä muutettiin niin, että palkinto voidaan jakaa vähintään kahdelle ja enintään neljälle teokselle.

Teosto jakoi palkintonsa nyt 17. kertaa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.