Naapurin Runoilija sai kirjeen kustantamoltaan, yhdeltä niistä isoista ja vanhoista. Kirjeessä ilmoitettiin täsmällisen sanankääntein, että Runoilija saisi lunastaa kahta edellistä runokokoelmaansa kolmen euron omakustannushintaan. Loput menisivät makuloitavaksi, tuhottavaksi. Uudempi kirjoista ilmestyi alle kaksi vuotta sitten syksyllä, voitti yhden kirjallisuuspalkinnon ja sai kelpo kritiikit. Nyt se on matkalla revittäväksi.
ollut ainut, joka sai samana päivänä samanlaisen asiallisen kirjeen. Makulointikirjeet ovat kirjailijoiden arkipäivää, muidenkin kuin parisataa kappaletta myyvien nykyrunoilijoiden. Makulointikirjeet saapuvat niin Finlandia-ehdokkaille kuin esseisteille. Kirjan pitäminen varastossa on kuulemma kalliimpaa kuin uuden painaminen, puoli vuotta vanhemmille kirjoille ei ole tilaa uutuuskirjojen kasojen rumina sisarpuolina. Kirjailijoilla on asiaan yleensä kaksi suhtautumistapaa, ensimmäinen on kertoa miten paha ahne kapitalismi myy kirjoja yhtä välinpitämättömästi kuin vakuumipakattua lohta, toinen on kohauttaa hartioitaan ja sanoa että mitä niistä, saunansytykkeitähän tässä kirjoitetaan.
makulointiin on varastotilan kalleus, mutta miten ihmeen paljon parisataa ohutta runovihkosta voi oikein viedä tilaa? Kirjailija ja taloustoimittaja Karo Hämäläinen laski blogissaan, että vaikka kirjat varastoisi etu-töölöläiseen jugend-asuntoon, niiden säilyttäminen on yhä halvempaa kuin uusien painaminen. Ne vievät korkeintaan yhden pahvilaatikon.
Monet ehdottavat ratkaisuksi ylijäämäkappaleiden lahjoittamista kouluille ja kirjastoille. Asia ei kuitenkaan ole ilmeisen yksinkertainen. Mikään liikeyhtiö, ei edes kustantamo, ei voi jakaa ilmaiseksi sitä, mikä kuukausi sitten maksoi 24,95 euroa (ja maksaa vieläkin, jos sen jostain jäännösnurkasta onnistuu löytämään). Minkä tahansa myyntiartikkelin hinta romahtaisi. Ja kirjan kustannukset olisivat yhä samat.
Sama ajatus on ilmeisesti makuloinnin taustalla, kirjakaupalla ei ole vain varaa myydä sesonkiaikoina kirjaa eurolla ja toista kolmellakympillä, kuluttaja saattaisi jättää isänpäivänä Jari Tervon uutuuden väliin ja ajatella, että kelpaisihan tämä muutama vuotta vanha Layla.
merkitystä tällä kaikella on muille kuin meille kirjailijoille, pienelle itsekeskeiselle ammattikunnalle, joka puolet ajasta googlaa itseään ja toisen haukkuu kollegoita blogissaan?
Akateemikko, runoilija Kirsi Kunnas on surrut, että makulointien mukana katoaa myös tavoittamattomiin kappaleita kirjallisuushistoriaa. Esimerkiksi Kunnaksen kääntämän Hanhiemon iloisen lippaan kaltaisia klassikoita. Kun ne on makuloitu, uusia ei saa enää mistään. Ei ennen kuin sähkökirja on mahdollistanut kaikkien kirjojen saavutettavuuden. Sitä päivää odotellessa ostin 36 kappaletta Runoilijan kokoelmia. Että jos luet tätä äiti, niin tiedät mitä saat ensi jouluna.
LEENA PARKKINEN
Kirjoittaja on kirjailija, jonka kustantaja on niitä harvoja, joka mieluummin varastoi kirjat omaan olohuoneeseensa kuin lähettää ne silppuriin.
