Ruisrock

Ruisrock julkisti uusia esiintyjiä – mukana isoja hittejä julkaissut Megan Thee Stallion

Ville-Veikko Kaakinen
Ruisrock järjestettiin viimeksi vuonna 2019.

Ruisrock kiinnitti uusia artisteja heinäkuussa järjestettäville festivaaleille. Yksi kiinnityksistä on kolminkertainen Grammy-voittaja Megan Thee Stallion, joka on vakiinnuttanut asemansa räpnimien kärkikastissa. Yhdysvaltalaisartistilta ilmestyi Good News -albumi vuonna 2020. Yhdysvaltalainen Time-lehti listasi artistin viime vuonna sadan vaikuttavimman ihmisen joukkoon.

Sunnuntaina Ruisrockissa nähdään indieilmiö ja vaihtoehtopopin soihdunkantaja beabadoobee, jonka ensijulkaisu Coffee keräsi satojatuhansia kuunteluita vain päivissä.

Festivaalin ohjelmaa vahvistavat myös yhdysvaltalaisräppäri Polo G ja maailmanluokan poplaulaja, brittiläinen Anne-Marie. Yhdysvaltain Baltimoresta ponnistava Turnstile venyttää puolestaan hardcorepunkin rajoja. Bändin kolmas studioalbumi, viiden tähden arvioita kerännyt Glow On ilmestyi elokuun lopussa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kotimaisista artisteista Ruisrockin kattausta täydentävät Jesse Markin, F, Louie Blue ja Arppa. Uusia kiinnityksiä ovat myös ABREU, costee, Pyhimys, Evelina, jambo ja william.

Lue myös: Ruisrock julkaisi ensimmäiset artistit ensi kesälle – mukana Martin Garrix ja girl in red

Agents ja Maustetytöt lyöttäytyvät yhteen ensi kesän Ruisrockissa

Ruisrockiin varmistetut artistit

Major Lazer (US), Martin Garrix (NL), Megan Thee Stallion (US)

Anne-Marie (UK), beabadoobee (UK), girl in red (NO), Polo G (US), The Ark (SE), Turnstile (US)

Antti Tuisku, Haloo Helsinki!, JVG, Tehosekoitin, ABREU

Behm, Gasellit, Ellinoora, Erin, Evelina, Kaija Koo, Maustetytöt X Agents

Mikael Gabriel, Olavi Uusivirta, Pyhimys, Ruusut

SANNI, Vesala, william, Arppa, costee

Erika Vikman, F, Hassan Maikal, Ida Paul & Kalle Lindroth

jambo, Jesse Markin, Kube, Louie Blue, Luukas Oja

Mouhous, Pihlaja, Rosa Coste, Ursus Factory, Viivi, Yeboyah

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
AVF
Liian paljon
Ei se määrä, vaan mieluummin laatu. Mitäs jos noihin menevät palkkiot satsaisi muutamaan oikein kunnon esiintyjään. Vieläpä mieluummin oikein rock musiikkiin. Max. 4 bändiä päivässä
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
1turkulainen
Kukaan ei vielä tiedä tilannetta?
Kukaan ei vielä tiedä tilannetta ensi kesänä koronan suhteen. Voi olla, ettei koko tilaisuutta voi järjestää. Nyt ainakin tuntuu siltä, että täysin tuntemattomaan ennakoimattomaan tilanteeseen ollaan luisumassa. Koronapassi ainakin on vähin, jonka tulee olla käytössä ko. ajankohtana.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pekka
Niinpä....
...eli jatketaan edelleen kaikkea muuta kuin Ruisrock-teemalla. Saat jäädä unhoon senkin Ruisräp.

Verumexeat
Vast: Niinpä....
Juuri näin. Rock ollut kateissa Ruissalosta jo monta vuotta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.