Elokuva

Guled & Nasra voitti Afrikan merkittävimmän elokuvafestivaalin pääpalkinnon

LASSE LECKLIN
Omar Abdi ja Yasmin Warsame näyttelevät pääosia Guled & Nasra -elokuvassa.
Omar Abdi ja Yasmin Warsame näyttelevät pääosia Guled & Nasra -elokuvassa.

Suomalais-somalialaisen Khadar Ayderus Ahmedin ohjaama elokuva Guled & Nasra palkittiin Afrikan suurimman elokuvafestivaalin, Fespacon, pääpalkinnolla myöhään eilen illalla. Burkina Fasossa vuodesta 1969 järjestettyä perinteikästä festivaalia (The Panafrican Film and Television Festival of Ouagadougou) pidetään Afrikan ja afrikkalaisen diasporan merkittävimpänä elokuvafestivaalina ja 30000 euron arvoista Golden Stallion -palkintoa afrikkalaisen elokuvamaailman tärkeimpänä festivaalitunnustuksena.

Voitto yllätti Ahmedin täydellisesti.

– Tämä palkinto tekee minut suunnattoman onnelliseksi. Fespacon festivaali merkitsee meille afrikkalaisille tekijöille samaa kuin Cannes eurooppalaisille elokuvantekijöille. Pääpalkinnon voittamisen myötä tuntuu, että olen saavuttanut kaikki unelmani, ja vieläpä esikoisohjauksellani! Mutta en ehkä ihan silti vielä jää eläkkeelle, Ahmed nauraa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Guled & Nasra pokkasi jo aiemmin festivaalilta myös tuomariston palkinnon, sekä palkinnon parhaasta sävellyksestä. Aiemmin elokuva on palkittu Toronton elokuvajuhlilla elokuvataiteen monimuotoisuutta edistävällä Amplify Voices -palkinnolla syyskuussa. Lisäksi Somalian Oscar-raati valitsi sen hiljattain edustamaan Somaliaa parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-palkinnon ehdokkuuksia valittaessa.

Suomalais-saksalais-ranskalainen Guled & Nasra sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla heinäkuussa. Suomessa elokuva tulee elokuvateattereihin 12. marraskuuta.

Ahmedin käsikirjoittama ja ohjaama Guled & Nasra on ajaton tarina perheestä äärimmäisten valintojen edessä. Koskettavan perhedraaman pääosissa nähdään helsinkiläinen Omar Abdi, kanadalainen Yasmin Warsame sekä djiboutilainen Kadar Abdoul-Aziz Ibrahim.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​