Baletti

Maailmankuulu Irina Kolesnikova tuo Joutsenlampi-baletin Turkuun

Live Nation/Piia Lindroos
Maailmankuulu Irina Kolesnikova saapuu Turkuun tammikuussa.
Maailmankuulu Irina Kolesnikova saapuu Turkuun tammikuussa.

Maailmankuulun prima ballerinan Irina Kolesnikovan tähdittämä Joutsenlampi-baletti saapuu kahdeksaan suomalaiskaupunkiin vuodenvaihteen molemmin puolin. Turussa St Petersburg Ballet Theatren esitys nähdään lauantaina 8. tammikuuta.

Baletin päärooleissa esiintyvät Irina Kolesnikova sekä hänen kanssaan vuorotteleva Irinan tähtioppilas Margarita Avdeeva, joka on kiertänyt maailmaa St Petersburg Ballet Theatren kanssa jo vuodesta 2016. Turussa baletin pääroolissa esiintyy Kolesnikova. Prinssi Sigfridin roolissa nähdään vuonna 2005 päätanssijan tittelin saanut Dmitri Akulinin. Baletin oma orkesteri ei esiinny tilasyistä Turussa.

Konstantin Tachkinin vuonna 1994 perustama St Petersburg Ballet Theatre tunnetaan maailmalla sekä taidokkaista tanssijoistaan että näyttävistä tuotannoistaan. Seurue tekee jatkuvasti isoja kiertueita ja vierailee lähes vuosittain myös Pariisin ja Lontoon kuuluisimmissa teattereissa. Suomessakin St Petersburg Ballet Theatre on esiintynyt usein, viimeksi alkuvuodesta 2020.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.