Sivistynyttä
avioliittodraamaa

Talvisota on dramaattinen nimitys ihmissuhdedraamalle, jossa osapuolet käyvät lähinnä sanasotaa tai pitäytyvät omissa asemissaan. Philip Teirin ensimmäinen romaani, avioliittoromaani, ei räjäyttele tapahtumilla eikä edes suurilla tunteenpurskahduksilla. Pikemmin on kyse siitä kuuluisasta sivistyneistön hillitystä charmista.

Romaani nimittäin pidättelee tavoissaan kertoa ja kuljettaa aiheitaan. Lukijan vastuulle jää kohtauksien ja tapahtumien täydentäminen niin, että niillä voi herkutella. Herkutteluun romaani antaa aihetta.

Tiedotusvälineissä seksiprofessoriksi ja 1980-luvun intellektuellijulkkikseksi noussut sosiologi Max juhlistaa kuusikymppisiään ihastumalla syntymäpäivähaastattelua tekemään tulleeseen nuoreen naiseen. Sairaalan hallinnossa työskentelevän Katriina-vaimon depressiokseen kutsuma tila ei miehen ihastuksesta parane.

Avioparin hieno helsinkiläinen lukaali on edustuskunnossa, mutta realismi löytyy kyökin puolelta. Katriina on halunnut remontoida keittiötä jo pitkään Max haratessa vastaan. Romaanin aikana remonttiin joutuu lopulta avioliitto ja koko elämäntapa.

Novellikokoelmistaan ja runoistaan kiitetty Hufvudstadsbladetin kulttuuritoimituksen päällikkö Teir piirtää sarkastista muotokuvaa sivistyneistöstä, joka viihtyy muiden yhtä sivistyneitten pariskuntien illanistujaisissa. Tapakulttuuri ja avioliittokulttuuri asetetaan tarkastelun alaiseksi kuivasti viileän huumorin kautta.

Max ja Katriina hoitavat aviokriisiään porvarilliseen tapaan ilman suuria draamoja. Draamaa löytyy kuitenkin vaikkapa makuukammarin tapahtumista, kun aktin jälkeen Max tallaa lastenlasten hamsterin kuoliaaksi. Sivistyneesti hoidetaan tämäkin tilanne sullomalla kuollut olio pakastimeen.

Toisenlaista todellisuutta Teir kuljettaa Maxin ja Katriinan tyttärien mukana. Opettaja-Helen viettää päivänsä muitten ja omien lasten kanssa, Eva-tytär karkaa Lontooseen opiskelemaan taidetta. Helenin avioliitto-ongelmista Teir antaa aavistuksen, mutta jättää kesken sen juonen kirjoittamisen.

Evan elämää ja kuvataideopintoja kuvataan sitäkin enemmän, ja samalla kirjaan kuljetetaan mukaan taidemaailmaa koskevia näkemyksiä ja Lontoon Occupy-liikkeen toiminnan kuvausta. Ajoittain taideluennoksi ja myös avioliittokulttuurin muutosten historiikiksi äityvät osiot vaikuttavat osittain irrallisilta.

Romaani on parhaimmillaan pidättäytyvässä mentaliteetissaan. Se jättää aukkoja ja tilaa lukijalle.