Tähtifantasia-palkinto yhdysvaltalaisen Margaret Rogersonin teokselle Kirjojen tytär – seikkailufantasiassa kirjoilla on oma tietoisuutensa
Yhdysvaltalaisen Margaret Rogersonin romaani Kirjojen tytär (Karisto, 2020) on saanut vuoden 2021 Tähtifantasia-palkinnon. Helsingin Science Fiction Seuran jakama palkinto myönnetään edeltävän vuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle fantasiakirjalle. Mika Kivimäen suomentama Kirjojen tytär ilmestyi alun perin nimellä Sorcery of Thorns (2019).
Teoksen tapahtumat sijoittuvat vaihtoehtoiselle 1800-luvulle. 16-vuotias Elisabeth Scrivener on varttunut Suuressa kirjastossa, jossa häntä on kasvatettu kirjojen vartijaksi. Kirjasto sisältää demonologisia kirjoja, joilla on oma tietoisuutensa.
Rogerson kartoittaa teoksessaan, minkä hinnan ihmiset ovat valmiit maksamaan magiasta ja mikä on lopulta tärkeää elämässä.
Raadin mukaan Kirjojen tytär on mukaansatempaava seikkailufantasia, jonka persoonallisiin henkilöhahmoihin muodostuu tunneside. Rogersonin viihteellinen ”kaasulyhtyfantasia” on suunnattu nuorille aikuisille ilman yläikärajaa.
Tähtifantasia-palkinto jaettiin viidettätoista kertaa. Viimeksi palkinnon voitti Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys (Siltala).