Tapahtumat

Tapahtumateollisuus vie Avin rajoituspäätökset oikeuteen – tartuntatautilakia on yhdistyksen mukaan tulkittu väärin

Tapahtumateollisuus ry
Tapahtumateollisuus ry vie aluehallintoviranomaisen oikeuteen. Kuva aiemmasta mielenilmauksesta eduskuntatalon rappusilta.
Tapahtumateollisuus ry vie aluehallintoviranomaisen oikeuteen. Kuva aiemmasta mielenilmauksesta eduskuntatalon rappusilta.

Tapahtuma­teollisuus vie aluehallintoviranomaisen oikeuteen yleisötilaisuuksin liittyvien päätösten takia, yhdistys kertoo tiedotteessaan. Tapahtumateollisuus katsoo, että Etelä-Suomen aluehallintoviraston (Avi) 14.6. ja 6.7. tekemien yleisötilaisuuspäätösten laillisuus ja perustelut ovat vahvasti kyseenalaisia. Samalla kun turvavälien pitämiseen edelleen velvoitetaan yleisötilaisuuksissa, on Avi kumonnut tartuntatautilain 58 d §:n nojalla asettamansa vaatimuksen turvavälien pitämisestä asiakas- ja osallistujatiloissa, koska Avilla ei ollut enää lakiin perustuvaa epidemiologista perustetta pitää turvavälivaatimusta voimassa.

Tapahtumateollisuus ei myöskään pidä oikeudellisesti hyväksyttävänä, että valtioneuvoston hybridistrategiaan on sisällytetty sellaisia tapahtumaelinkeinoon kohdistuvia rajoitustoimia, joista eduskunnan perustuslakivaliokunnan mukaan on säädettävä tarkasti laissa.

– Käsityksemme mukaan Avi on soveltanut tartuntatautilain pykälää 58 ilmeisen väärin. Jos turvavälin määräämiselle toisaalla tartuntatautilaissa edellytetty välttämättömyysedellytys ei täyty, ei turvavälin määrääminen voi olla mahdollinen toisaalla samassa laissa olevan toisen säännöksen kautta. Sama rajoitustoimi ei siis voi olla yhtä aikaa samaan epidemiologiseen tietoon perustuvan välttämättömyysarvion perusteella sekä välttämätön että ei-välttämätön, sanoo Tapahtumateollisuuden johtaja Maria Sahlstedt tiedotteessa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.