Tapahtumat

Ministeriön työryhmä ehdottaa mallia yleisötilaisuuksien avaamiseksi, rajoitukset poistuisivat kolmannessa vaiheessa

Ville-Veikko Kaakinen
Epidemiatilanteen täytyy rauhoittua tuntuvasti ja rokotekattavuuden kasvaa, jotta tapahtumia voidaan järjestää rajoituksitta. Kuva Kesärauha-festivaalilta kesäkuussa 2019.
Epidemiatilanteen täytyy rauhoittua tuntuvasti ja rokotekattavuuden kasvaa, jotta tapahtumia voidaan järjestää rajoituksitta. Kuva Kesärauha-festivaalilta kesäkuussa 2019.

Kuinka kulttuurin ja liikunnan yleisötilaisuuksia voidaan järjestää, kun koronapandemia helpottaa?

Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä julkisti maanantaina esityksensä yleisötilaisuuksien avaamiseksi. Kyseessä on työryhmän esitys valtioneuvostolle. Ehdotuksen mukaan rajoituksia purettaisiin kolmessa vaiheessa.

Tällä hetkellä yleisötilaisuuksia ei käytännössä järjestetä. Rajoitukset ja suositukset vaihtelevat eri puolilla maata epidemiatilanteen mukaan. Aluehallintovirastot ja kunnat tekevät tartuntatautilain mukaiset päätökset alueillaan.

Työryhmän esityksen mukaan tilaisuuksien järjestäminen olisi mahdollista, "kun epidemiatilanne on rauhoittunut useammalla alueella perus- tai kiihtymisvaiheeseen". Valtakunnallisen tapausilmaantuvuuden pitäisi laskea alle 75 tapaukseen 100 000 asukasta kohti 14 vuorokauden tarkastelujaksolla.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Maanantain tietojen mukaan kahden viikon ilmaantuvuusluku koko Suomessa oli 170 ja Varsinais-Suomessa 260.

Ensimmäisessä vaiheessa voitaisiin järjestää yleisötilaisuuksia, joissa jokaiselle osallistujalle olisi ennakkoon suunniteltu paikka.

Siirtyminen toiseen vaiheeseen edellyttäisi epidemiatilanteen rauhoittumista koko maassa kolmen viikon ajan. Valtakunnallisen tapausilmaantuvuuden olisi oltava alle 50 tapausta 100 000 asukasta kohden 14 vuorokauden tarkastelujaksolla.

Toisessa vaiheessa yleisömäärä määräytyisi tilaisuutta varten varatun tilan koon ja erityispiirteiden perusteella.

Kolmannessa vaiheessa rajoitukset poistuisivat. Tämä vaihe saavutettaisiin, kun uusia tartuntoja ilmaantuisi enää satunnaisesti ja rokotekattavuus olisi riittävä.

Sisätiloissa olisi voimassa kasvomaskin käyttösuositus niin kauan kuin viranomaiset sitä suosittavat.

Kaikissa kolmessa vaiheessa tilaisuuden järjestäjät sitoutuisivat noudattamaan opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhdessä laatimia ohjeita koronavirustartuntojen ehkäisemisestä. Lisäksi huomioon olisi otettava vastuullisten tapahtumien periaatteet.

Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti lokakuussa työryhmän kokoamaan periaatteita turvallisten tapahtumien järjestämiseksi korona-aikana. Niihin sitoutuneet tapahtumajärjestäjät voivat käyttää viestinnässään Vastuullinen tapahtuma -leimaa.

Työryhmä sai periaatteet valmiiksi joulukuussa ja jatkoi työtään ehdotuksella yleisötilaisuuksien asteittaisesta avaamisesta.

Työryhmään kuului jäseniä muiden muassa eri ministeriöistä, poliisihallituksesta, THL:stä sekä kulttuuri- ja liikunta-alojen järjestöistä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.