Koronavirus

Tampereen Työväen Teatteri pitää ovensa yleisöltä suljettuna koko kevään ajan

Tampereen Työväen Teatteri
Tampereen Työväen Teatteri ottaa katsojia vastaan vasta syksyllä.
Tampereen Työväen Teatteri ottaa katsojia vastaan vasta syksyllä.

Tampereen Työväen Teatterin esitystoiminta keskeytetään kevään ajaksi. Teatteri pitää epätodennäköisenä, että esitystoimintaan vaikuttavat kokoontumisrajoitukset tai turvavälit lähiaikoina muuttuisivat.

‒ Esitystoiminnan keskeyttäminen on tämän epävarmuuden keskellä järkevin ratkaisu katsojiemme kannalta. On epätodennäköistä, että tänä keväänä enää päästäisiin esittämään. Mutta jos niin käy, olemme siihenkin valmiita. Ohjelmistokalenteri tulee tällöin kuitenkin olemaan toisenlainen kuin nyt, toteaa teatterinjohtaja Otso Kautto.

Kokoontumisrajoitukset ja kahden metrin turvavälit vaikuttavat jokaisen näyttämön esitystoiminnan kannattavuuteen. TTT:n yli 800-paikkaisella suurella näyttämöllä tämä korostuu entisestään.

‒ Me tulemme tekemään tänä keväänä suuret tappiot, suuren näyttämön esitysten pyörittäminen nykyisillä turvaväleillä vain kasvattaa lisäavustusten tarvetta, eikä se tunnu järkevältä, Kautto selventää.

Teatteri teki hiljattain laajan asiakastutkimuksen, ja sen mukaan yli 60 prosenttia katsojista on tulossa teatteriin aikaisintaan syksyllä 2021.

‒ Keskitämme voimavarat parempaan tulevaisuuteen. Kevään aikana harjoittelemme ja valmistamme uutta ohjelmistoa sekä kehitämme toimintaamme. Syksyn esitykset alkavat, kun se on järkevää eikä katsojien tarvitse jatkuvasti pelätä, että varattu esitys peruuntuu.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.