Suomen historian tuotteliaimpiin kuulunut studiomuusikko, kitaristi Heikki Laurila on kuollut. Asiasta kertoi STT:lle Laurilan ystävä, musiikkineuvos Seppo Hovi, joka oli saanut tiedon Laurilan vaimolta Ritva Laurilalta.
Laurila oli syntynyt vuonna 1934. Hän kuoli tiistaina iltapäivällä Ranskan Nizzassa, jonne Laurilat muuttivat kitaristin päätettyä uransa 2000-luvun alussa.
Hovi kuvaili ystävänsä olleen yhden sukupolven ajan maan ykköskitaristi. Heikki Laurila, joka tunnettiin musiikkipiireissä paremmin nimellä Hetta, oli aamusta iltaan studiossa, kunnes lopetti soittamisen täysin 2000-luvun alussa ja siirtyi eläkkeelle.
Laurila oli ennen kaikkea studiomuusikko, ja Hovi arvioi kitaristin jopa tuoneen studiomuusikon ammatin Suomeen.
– Hänen myötään oikeastaan alkoi tällainen ammattinimike kuin studiomuusikko. Se oli kokopäivätyötä. Ja sitten filmisoittaja kun oli, niin varmasti yötäkin myöten, Hovi kertoi ja lisäsi Laurilan tämän lisäksi myös keikkailleen.
– Uskon, että hän on yksi ensimmäisistä ja pisimmin mukana olleista. Häntä ei tavallaan työnnetty ulos studiosta, vaan hän yksinkertaisesti lopetti ja jätti ison aukon.
Gramex: Suomen eniten levyttänein muusikko
Tekijänoikeusjärjestö Gramex kertoi vuonna 2017, että Laurila on Suomen eniten levyttänyt muusikko. Laurilalla on järjestön mukaan yhteensä yli 7 000 levytettyä uraa.
Kitaristin nauhoittamien äänitteiden tarkkaa määrää on Hovin mukaan kuitenkin vaikea tietää, sillä Gramex-luettelointi alkoi hänen mukaansa vasta sen jälkeen, kun Laurila oli jo ehtinyt aloittaa uransa.
Hän arvioi, että Gramexin ilmoittamiin lukuihin tulevat päälle vielä kaikki radionauhat, radion kantanauhat, tv-nauhat ja esitykset.
– Hetta teki aamusta iltaan, niin tuntuisi, että siellä olisi vielä paljon enemmän. Tuo on se virallinen, Hovi kommentoi Gramexin lukuja.
Laurila oli töitä tehdessään erittäin pedantti, ja Hovin mukaan hänen mielipiteitään kannatti kuunnella.
– Hän kertoi oman näkemyksensä musiikista ja siitä, miten asiat pitää hoitaa, ja yleensä hän oli jollain tavalla niin oikeassa, Hovi kertoo.
Laurila oli Hovin mukaan yksi harvoista, jotka ovat päässeet korkeaan ammattilaisuuteen omin käsin, ilman kummempaa ulkopuolista koulutusta. Vankka ja monipuolinen ammattilainen soitti paitsi jazzia ja kaikenlaista viihdemusiikkia, myös avusti sinfoniaorkestereissa ja oopperassa.
Tarkkaa työtä tehnyt Laurila ei jammaillut huvikseen
Laurila oli myös mukana länsimaistamassa suomalaista musiikkia 50-luvun puolella. Hovin mukaan tuohon aikaan tajuttiin lopullisesti se, mikä on populaarimusiikin svengiä ja mikä on hyvää vaikkapa eurooppalaisessa tai slaavilaisessa musiikkiperinteessä.
– Mutta tätä amerikkalaisuutta täällä ei oikein vielä sodan jälkeenkään heti alettu osata. Hetta osasi sen, se oli jazz-pohjaista. Sitten hän siirtyi tänne popimpaan, Hovi kertaa suomalaista musiikkihistoriaa.
Vielä 70-luvulla suurten orkesterien soittaessa erinäistä europoppia oli Laurila aina kitarassa, jos hänellä vain oli mahdollisuus seuraan liittyä.
Kun Laurila oli studiossa, sai hän Hovin mukaan omalla toiminnallaan muutkin ympärillä olijat tekemään tarkkaa työtä. Laurila ei hyväksynyt sitä, että annetaan mennä, vaan halusi tehdä asiat juuri niin kuin on tarkoitus.
Hovin mukaan kitaristi ei lähtenytkään mielellään livekeikalle, vaikka häntä toisinaan lavallakin nähtiin.
– Hän ei ollut sellainen vapaa pelimanni, joka jammasi mielellään huvikseen, Hovi sanoo.
Työmaalta osaksi yhteistä muistojen ketjua
Laurila teki yhteistyötä Hovin kanssa 80-luvulta lähtien, muun muassa jälkimmäisen televisio-ohjelmissa. Hovin mukaan hän pyysi aina ensimmäisenä Laurilaa kitaran varteen silloin, kun kitaristia paikalle tarvittiin. Miehet tekivät yhteistyötä säännöllisesti arviolta 15 vuoden ajan.
Kollegat ystävystyivät myös työn ulkopuolella. Hovit vierailivat toisinaan Nizzassa ja tapasivat Lauriloita heidän vieraillessaan Suomessa. Laurilat myös muistivat Hovia aina kesäisin Sepon päivänä.
Iltapäivän auringon ollessa korkealla puhelin soi ja Nizzasta tuli laulu. Vielä viime kesänäkin.
– Se kertoi siitä, että on sellaista molemminpuolista mukavaa yhteistä muistojen ketjua. Arvostan sitä suuresti, Hovi kertoo.
Myös Laurilan muu perhe oli mukana musiikissa. Tytär Mari Laurila oli kolmivuotiaana 60-luvun alkupuolella hittilistoilla kappaleella Aja hiljaa, isi, ja on edelleen Hovin mukaan vahva musiikin ammattilainen. Edesmenneen kitaristin vaimo Ritva Laurila (os. Mustonen) puolestaan oli laulusolisti ja merkittävä tekijä musiikkipedagogiikan saralla aina 60-luvulta eteenpäin.
