Kulttuuri

Kapellimestari Esa-Pekka Saloselle kunniamerkki kuningatar Elisabetilta – saman tunnustuksen saanut aiemmin Steven Spielberg

Riitta Salmi
Kapellimestari Esa-Pekka Salosella on vahvat yhteydet Iso-Britanniaan. Arkistokuva.
Kapellimestari Esa-Pekka Salosella on vahvat yhteydet Iso-Britanniaan. Arkistokuva.

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen saa brittiläisen imperiumin ritarikomentajan kunniamerkin (Knight Commander of the Order of the British Empire). Kunniamerkin myöntää kuningatar Elisabet II.

Salonen oli Lontoon Philharmonia-orkesterin päävierailija vuosina 1985–1994 ja ylikapellimestari vuodesta 2008 kauden 2021 loppuun asti.

– Tämä on minulle henkilökohtainen kunnia. Mutta sen lisäksi on erityisen merkityksellistä, että taiteilijoita ylipäänsä huomioidaan historiallisella tavalla. Kunniamerkki osoittaa arvostusta taiteen tekemiselle olennaisena osana yhteiskuntaa, Esa-Pekka Salonen sanoo tiedotteessa.

– Olen kiitollinen ajastani Lontoossa ja Britanniassa Philharmonia-orkesterin kanssa. Jaan tämän kunnianosoituksen heidän kanssaan, Salonen jatkaa.

Brittiläisiä kunniamerkkejä jaetaan kahdesti vuodessa erityisistä ansioista, poikkeuksellisista saavutuksista sekä osoitetusta urheudesta. Kuningatar myöntää kunniamerkit suosituksen perusteella.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Brittiläisen imperiumin ritarikomentajan kunniamerkin ovat aiemmin saaneet muun muassa oopperalaulaja Plácido Domingo ja elokuvaohjaaja Steven Spielberg.

– Esa-Pekka Salosen merkitys Lontoon Philharmonia-orkesterille sekä brittiläiselle ja kansainväliselle musiikille on ollut valtava. Hänen rooliaan orkesterin nostamisessa yhdeksi maailman johtavista klassisen musiikin esittäjistä ei voi liioitella, sanoo Britannian Suomen suurlähettiläs Tom Dodd.

Vain muutama suomalainen on palkittu brittiläisellä kunniamerkillä: presidentit Martti Ahtisaari ja Urho Kekkonen, entinen pääministeri ja YK:n puheenjohtaja Harri Holkeri, marsalkka Mannerheim sekä entinen pääministeri, presidentti ja Suomen pankin pääjohtaja Risto Ryti.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.