Lasse Mårtenson: Laiskotellen – Niin kuin minä haluan muistaa. Gummerus 2013. 223 s.
Lasse Mårtenson (s. 1934) on maamme monipuolisimpia kulttuurihahmoja. Myrskyluodon Maija -tunnussävelmä iskosti nimen kansan muistiin 1970-luvulla mutta jo aiemmin säveltäjä-muusikko oli ehtinyt ahkeroimaan iskelmän sekä tv- ja estradiviihteen kentillä.
Edellisellä vuosikymmenellä Mårtenson työsti edustuskappaleita kansainvälisiin laulukilpailuihin samoin kuin tulkintoja muun muassa Johnny Cashin sekä Nancy Sinatran ja Lee Hazlewoodin hiteistä. Elämäntyöhön sisältyy myös ura mainosgraafikkona. Ateneumista valmistumisen jälkeen Mårtenson työskenteli tovin Stockmannilla ennen heittäytymistään ammattimuusikoksi 1960-luvun alussa.
Lasse Mårtenson avaa vaiheitaan muistelmissa Laiskotellen. Vuonna 2011 ilmestyneen kirjan Vågspel – såsom jag vill minnas suomennoksen otsikko on tulkittavissa ainakin kahdella tavalla. Yhtäällä se vihjaa ironiantajusta – kaikkea mihin Mårtenson on ehtinyt ei synny kädet puuskassa. Toisaalta muistelija korostaa saavutustensa impulsiivisuutta, onhan hän kertomansa mukaan tarttunut uusiin tilaisuuksiin empimättä löytäen haasteiden kautta luovuudestaan aina uusia puolia.
Huumori elävöittää kirjaa muutenkin. Ironian ohella brittiläinen understatement on ominaista Mårtensonille: kuvaa hän uran huippuhetkiä tai kamppailua veneen kanssa myrskyssä, pilkesilmäinen vaatimattomuus kertautuu tekstissä.
Muistelijassa on toki myös ehdoton puoli, jonka hän sivuuttaa kirjassa. Vuonna 2006 Mårtensonin kunniaksi puuhattiin levyjulkaisu Kaikki paitsi Mårtenson on turhaa sekä sitä tukeva konsertti Helsingin Juhlaviikoille. Nuoren polven musiikintekijöiden tulkintoihin perustunut hanke sai Mårtensonilta kuitenkin kylmää palautetta. Juhlakalu kritisoi projektin toteutusta jyrkästi konsertin aattona mutta mitäpä tuota kaivelemaan, tarkentaahan Mårtenson kirjan näkökulman alaotsikolla ”niin kuin minä haluan muistaa”.
Vaikka Mårtenson on esiintynyt tv:n ja teatterin ohella Jörn Donnerin elokuvassa Mustaa valkoisella, musiikki on ollut elämän punainen lanka. Kipinän sävelilmaisuun iski jazz. Rippikoululaisen Helsingin Messuhallissa kokema Louis Armstrongin konsertti vuonna 1949 oli käännekohta, joka oli salattava kotona – Lassen mukaan kaikki muu kuin klassinen musiikki oli halveksuttavaa äidin laulupedagogi- ja isän urkuritaustan vuoksi.
Jazz kuitenkin osoittautui Lassen ensimmäiseksi työsaraksi. Se vei nuoren miehen maailmalle, ja jo ensimmäisestä kilpailumatkasta Tukholmaan herui palkinto Nordisk ungdom med ton -kilpailusta vuonna 1952. Varttumisen myötä toimenkuva laajeni joka suhteessa mutta musiikki kytkeytyi tekemisiin aina tavalla tai toisella. Matkoillaan Mårtenson ammensi uusia ideoita mestareilta käyden muun muassa Frank Sinatran konserteissa.
Kirjassa korostuu myös Mårtensonin läheisyys luontoon. Meri, purjehdus, kalastus ja valokuvaus ovat säilyneet harrastuksina läpi elämän. Lämminhenkinen Laiskotellen onkin leppoisaa luettavaa jopa silloin, kun Mårtenson tiivistää tarinaa nimiluetteloilla ja lainaamalla pitkiä otteita eri aikojen lehtiartikkeleista.
