Palkinnot

Kordelinin säätiön palkinnot Kari Aronpurolle, Marja Pirilälle, Jyri Manniselle ja Anneli Sarhimaalle

ntamo/Petri Nuutinen
Kari Aronpuro on palkitsijoiden mukaan suomalaisen kokeellisen runouden edelläkävijä ja nuorempien runoilijapolvien suuri inspiroija.
Kari Aronpuro on palkitsijoiden mukaan suomalaisen kokeellisen runouden edelläkävijä ja nuorempien runoilijapolvien suuri inspiroija.

Alfred Kordelinin säätiö on myöntänyt Alfred Kordelinin palkinnon kirjailija Kari Aronpurolle, valokuvataiteilija Marja Pirilälle, aikuiskasvatustieteen professori Jyri Manniselle ja Pohjois-Euroopan ja Baltian kielten professori Anneli Sarhimaalle. Kunkin palkinnon arvo on 30 000 euroa.

Palkintojen lisäksi sadatta toimintavuottaan viettävä Alfred Kordelinin säätiö jakoi 3,6 miljoonaa euroa apurahoja tieteeseen ja kulttuuriin. Kaunokirjallisuuteen, kuva- ja näyttämötaiteeseen sekä musiikkiin säätiö myönsi noin kaksi miljoonaa euroa, tieteeseen miljoona euroa ja muuhun yhteiskunnan tukemiseen 0,6 miljoonaa euroa.

Alfred Kordelinin palkinto myönnetään vuosittain tunnustuksena ja kannustuksena suomalaisen kulttuurin hyväksi tehdystä työstä. Palkinnon voi saada yksityishenkilö tai yhteisö ja se jaetaan nyt kahdettakymmenettä kertaa.

Alfred Kordelinin säätiö on yksityinen, yleishyödyllinen säätiö, joka tukee tiedettä ja kulttuuria.

Iris Nuutinen
Marja Pirilää palkintoraati kuvaa omaperäiseksi camera obscura -tekniikan taitajaksi.
Marja Pirilää palkintoraati kuvaa omaperäiseksi camera obscura -tekniikan taitajaksi.
Itä-Suomen yliopisto/Varpu Heiskanen
Jyri Manninen on Laajasti arvostettu tutkija, joka on nostanut esille kansansivistyksen tärkeää roolia tietojen ja taitojen lisäämisessä, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisessä sekä kansalaisten aktivoinnissa.
Jyri Manninen on Laajasti arvostettu tutkija, joka on nostanut esille kansansivistyksen tärkeää roolia tietojen ja taitojen lisäämisessä, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisessä sekä kansalaisten aktivoinnissa.
Rimbach
Anneli Sarhimaa on merkittävä Pohjois-Euroopan monikielisyyden ja vähemmistökielten tutkija.
Anneli Sarhimaa on merkittävä Pohjois-Euroopan monikielisyyden ja vähemmistökielten tutkija.
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.