Kulttuuri

Daruden Sandstorm ylitti 200 miljoonan rajan

Shoja Lak
Darude tanssitti Ruisrockissa 2017.
Darude tanssitti Ruisrockissa 2017.

Daruden Sandstorm-kappale on rikkonut kahdensadan miljoonan kuuntelukerran maagisen rajan Spotifyssa. Tämän lisäksi Sandstormia on kuunneltu miljoonia kertoja muissa suoratoistopalveluissa kuten iTunesissa ja Deezerissä. Lisäksi kappaleen virallinen video on kerännyt YouTubessa kaikkiaan yli 192 miljoonaa katselukertaa.

Sandstorm julkaistiin lokakuussa 1999, ja se levisi tarttuvuutensa ja tunnistettavuutensa ansiosta klubeille ja soittolistoille ympäri maailman. Ennen suoratoistopalveluiden aikaa kappale saavutti menestystä latauspalveluissa ja fyysisinä kappaleina myyden kultaa USA:ssa, Saksassa ja Ruotsissa sekä platinaa Iso-Britanniassa ja Suomessa.

Sandstorm on Spotifyn striimatuin suomalainen kappale, josta on tullut monella tapaa ikoninen hitti, jota on kuultu Hollywood-elokuvissa, mainoksissa ja hengennostatusbiisinä monissa kansainvälisissä urheilutapahtumissa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Muun muassa Etelä-Carolinalainen Gamecocks-jalkapallojoukkue on ottanut Sandstormin epäviralliseksi tunnusbiisikseen, ja se nostattaa tunnelmaa 80 000 hengen yleisölle jokaisen ottelun alussa.

Darude on yhä kysytty artisti ympäri maailman. Parhaillaan koronarajoitusten aikaan hän ei kuitenkaan pysty keikkailemaan ulkomailla samaan tapaan kuin yleensä. Sen sijaan hän tekee uutta musiikkia ja osallistuu virtuaalisiin konsertteihin eri sosiaalisen median alustoilla ja striimaa viikoittain omia opetus- ja DJ-lähetyksiä osoitteessa www.twitch.tv/darude.

Sandstorm kappaleen on säveltänyt Ville Virtanen ja tuottanut Jaakko ”JS16” Salovaara. Sen julkaisi ensimmäisenä 16 Inch Records.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.