Kulttuuri

Turun musiikkijuhlat julkisti uusia konsertteja – mukana vuoden 2020 festivaalille suunniteltuja taiteilijoita

Marco Borggreve
Turun konserttitalossa kuullaan Elisabeth Leonskajan Beethoven-resitaali, jonka piti alun perin avata vuoden 2020 musiikkijuhlat.
Turun konserttitalossa kuullaan Elisabeth Leonskajan Beethoven-resitaali, jonka piti alun perin avata vuoden 2020 musiikkijuhlat.

Turun musiikkijuhlat järjestää sunnuntaina 4. lokakuuta iltapäiväkonsertin, jossa esiintyvät Tuomas Katajala, Essi Höglund, Riitta-Liisa Ristiluoma, Senja Rummukainen ja Eero Heinonen. Kello 14 alkavan Schubertiade-konsertin ohjelman on suunnitellut festivaalin taiteellinen johtaja Klaus Mäkelä.

– Konsertissa kuullaan taiteilijoita, jotka oli suunniteltu elokuun 2020 festivaalille, mutta mukaan on saatu myös festivaalilla viimeksi 2019 vieraillut Eero Heinonen ja pitkästä aikaa myös Riitta-Liisa Ristiluoma. On tärkeää ja hienoa päästä järjestämään tämäkin konsertti Turussa ja taiteilijat odottavat kovasti yleisön kohtaamista, Turun musiikkijuhlien toimitusjohtaja Liisa Ketomäki toteaa musiikkijuhlien tiedotteessa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Marraskuun 15. päivä kello 14 Turun konserttitalossa pianistilegenda Elisabeth Leonskaja esittää Beethoven-resitaalin, jonka piti alun perin avata vuoden 2020 musiikkijuhlat. Leonskaja esittää Ludwig van Beethovenin kolme viimeistä sonaattia pianolle. Konsertti juhlistaa samalla Beethovenin syntymän 250-vuotisjuhlaa.

– Olemme hyvin iloisia, että saamme tämän konsertin järjestettyä hallituksen viimeviikkoisen työperäiseen matkustamiseen liittyvien ohjeistuksien astuttua voimaan. Elisabeth Leonskaja on aikamme merkittävimpiä pianisteja ja ohjelma juhlistaa Beethoven 250 -juhlavuotta. Konsertissa ovat voimassa täysin samat yleisön, taiteilijoiden ja henkilöstön turvallisuuteen tähtäävät toimenpiteet kuin syyskuun ja lokakuun konserteissamme eli yleisömäärää on rajoitettu, huolehdimme siitä, ettei jonoja ja sumppuja pääsisi syntymään, konsertissa ei ole väliaikaa ja suositamme maskeja käyttäen niitä henkilöstön toimesta myös itse. Jaamme jokaiselle yleisön jäsenelle maskit ja toivomme, että ne otetaan vastaan ja niitä käytetään, mikäli oma maski ei ole mukana. Tällä tavoin pyrimme omalta osaltamme pitämään yllä turvallista kulttuurin harrastamista Turussa, Ketomäki kertoo.

Maanantaina 8. helmikuuta norjalainen Vertavo-jousikvartetti esiintyy Turun tuomiokirkossa. Konsertti avaa Katedraali soi -viikon. Konsertissa kuullaan Jaakko Kuusiston, Fanny Mendelssohnin, Caroline Shaw’n ja Antonín Dvorákin musiikkia. Norjalaisessa Vertavo-kvartetissa soittavat viulistit Øyvor Volle ja Annabelle Merare, alttoviulisti Berit Cardas ja sellisti Bjørg Lewis.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lise Davidsenin ja Leif Ove Andsnesin konsertti elokuussa 2021 siirtyy päivällä eteenpäin. Uusi päivä on 18. elokuuta 2021.

– Lise Davidsen haluaa ehdottomasti pitää Turun-konsertista kiinni, joten päädyimme yhdessä siirtämään sitä päivällä eteenpäin ja toivomme, että tämä sopii lipun jo lunastaneille asiakkaille. Konsertti on näin koko ensi kesän festivaalin hieno päätös, ensi kesän juhlat järjestetään 7.–18. elokuuta, Ketomäki kertoo.

Turun musiikkijuhlien joulukuun konsertti, jossa esiintyvät mezzosopraano Joyce DiDonato ja Il Pomo d’Oro -barokkiyhtye, on yhä suunnitellusti ohjelmassa. Osa musiikkijuhlien kesän 2020 konserteista on siirretty vuoteen 2021: baritoni Thomas Hampsonin konsertti toteutuu 24. huhtikuuta ja tenori Juan Diego Flórezin konsertti 18. kesäkuuta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.