JP Koskinen: Ystäväni Rasputin. WSOY. 400 s.
”Minä olen musikka, jumalan hullu, ei minun kädestäni hunajaa heru”, toteaa Grigori Rasputin JP Koskisen kahdeksannessa romaanissa Ystäväni Rasputin. Koskisen Rasputin ei ole demoni eikä jumalallinen pelastaja. Hän on omalaatuinen ihminen, jolle historia kääntää selkänsä.
Koskinen on tarttunut vaikeaan aiheeseen. On haastavaa kirjoittaa Rasputinista ja Venäjän viimeisestä tsaariperheestä sortumatta ilmeiseen. Maailma pursuaa teoksia eloonjääneiden suurruhtinattarien kohtaloista. Kirja ei pyri hurjiin historiallisiin uudelleentulkintoihin vaan näyttämään, millaisia ihmiset ovat olleet.
Romaanissa seurataan Rasputinia tämän oppipojan, Vasili Brutševin silmin. Vasili seuraa oppi-isäänsä vuosien ajan välillä uskoen, välillä kyseenalaistaen.
1910-luvun Venäjä huokuu kirjan sivuilta elinvoimaisena ja aistikylläisenä. Vasilin kautta kurkistetaan niin Romanovien kuin katujen kasvattien elämään ja mielipiteisiin. Hän näkee isäntäänsä kohdistuvan vihan ja yleisen mielipiteen rajut heilahdukset aavistaen edessä odottavan tuhon.
Vasili elää alituisessa arvojen ja mielipiteiden ristitulessa. Omaa puolta on vaikea valita, kun signaalit ovat ristiriitaiset. Vahvan persoonallisuuden varjossa aikuistuminen vaatii myös veronsa: ”[M]inulla oli oikea nimi, melkein olin sen itse jo unohtanut.”
Vaikka Vasilin kasvutarina on psykologisesti onnistunut, kaikkein kiehtovin on kuitenkin Rasputin.
Tämä onneton munkki on useimmiten nähty joko demonina tai parantavana enkelinä. Kliseeksi muovautuneen hahmon inhimillistäminen on jäänyt lähinnä tietokirjallisuuden piiriin, mistä oivana esimerkkinä mainittakoon Edvard Radzinskin Rasputin (WSOY 2000).
Hyvän ja pahan tematiikka ei ole koskaan yksinkertainen. Koskinen kuvaa Rasputinia jumalan hulluna, kompromissiin kyvyttömänä persoonallisena saarnaajana ja vaikeana ihmisenä. Kummallisena, mutta inhimillisenä.
Kirja ei sorru yksinkertaistettuihin historiallisiin faktoihin, vaan fiktio kuroutuu lähes salakavalasti toden ympärille. Yksityiskohtia on hiottu ja porsaanreiät täytetty. Romaanin kutoma verkko on tiivis ja sitkeä, se ei vuoda mistään kohdin.
Ystäväni Rasputin on ansiokas tutkielma yhdestä 1900-luvun mielenkiintoisimmasta ja mustamaalatuimmasta henkilöstä. Mutta ennen kaikkea se on puolustuspuhe ja tunnustus; ei ole olemassa enkeleitä ja demoneja, on vain jumalan hulluja.
