Kulttuuri

Turun linnan näyttelyssä piirakasta loikkaa kani

Turun linnan uusi näyttely esittelee muun muassa hovin omituisia pöytätapoja. Tara Jaakkola/TS
Turun linnan uusi näyttely esittelee muun muassa hovin omituisia pöytätapoja. Tara Jaakkola/TS

Turun linnassa kävi vielä perjantain aamupäivällä melkoinen kuhina. Kymmenet Turun linnan uudistamishankkeen työntekijät kulkivat edestakaisin.

Pora jyrisi ja kyltit varoittivat mediaa vielä märästä maalista. Kiirettä riitti, sillä linnan uuden perusnäyttelyn avajaiset pidettiin vielä samana iltana. Kaikelle yleisölle Turun linnan historia -näyttely on avoin tästä päivästä alkaen.

Uusi perusnäyttely antaa Turun linnalle uutta ilmettä, sillä edellinen esilinnan näyttely avautui 1980-luvun lopussa. Siinä missä edellinen näyttely käsitteli myös Turkua ja Varsinais-Suomea, tällä kertaa keskitytään ainoastaan itse linnaan.

Turun linnan uudistamishankkeen projektipäällikkö Nina Lepokorpi kertoo, että uusi näyttely avaa kävijälle linnan koko historian A:sta Ö:hön.

– Sellaista näyttelyä on kaivattu, joka kertoisi, miten puolustuslinnasta tuli palatsi ja myöhemmin matkailunähtävyys, Lepokorpi kertoo.

Kyseessä on suuri urakka, jonka tekemiseen ovat osallistuneet kaikki Turun museokeskuksen yksiköt. Uudistamisprojektiin on osallistunut Museokeskuksen henkilökunnan lisäksi yli sata tekijää tutkijoista ja konservaattoreista muotoilualan opiskelijoihin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uusi näyttely keskittyy linnan arkeen ja juhlaan. Näyttelyn eri osiot valottavat linnaa puolustuslaitoksena, vero- ja kauppatavaroiden läpikulkupaikkana, kasarmina ja museona.

Koko esilinnan näyttelytilat luovat hämäryydellään mystistä tunnelmaa. Hämärässä on myös helppo nähdä kunnolla vitriinien valokeiloissa olevat, pienimmätkin esineet. Suuri osa noin tuhannesta esineestä on linnan omaa esineistöä, joista osa on päässyt esille varaston uumenista. Jotkut ovat muualta lainattuja.

Näyttelyn kohokohta avautuu pyöreässä tornissa. Valokeilassa kylpee juhlava ruokapöytä, jossa Juhana-herttua ja puolisonsa Katariina Jagellonica kestitsevät turkulaista kauppiaspariskuntaa, Valpuri ja Henrik Innamaata.

Näyttelyn vahanuket ovat englantilaisen Osiris Sculpturen valmistamia. Koristeellisia pukuja sekä huonekaluja taas ovat tehneet muiden muassa Mynämäen käsi- ja taideteollisen opiston opiskelijat sekä Hämeen ammattikorkeakoulun muotoilun opiskelijat.

Juhla-ateriaa kuvaavassa asetelmassa on jotakin kummaa – piirakasta loikkaa esiin kani.

– 1500-luvun hovissa haluttiin tavallisen ruoan lisäksi silmänruokaa, Lepokorpi selittää.

– Joskus leivonnaisen sisään laitettiin elävä kani tai kyyhkynen. Kun kokki leikkasi piirakkaa, sisällä ollut eläin loikkasi vapauteen. Se oli heidän mielestään hauska ohjelmanumero.

TS

LUE LISÄÄ LAUANTAIN TURUN SANOMISTA

Turun linnan uusi näyttely esittelee muun muassa hovin omituisia pöytätapoja
Turun linnan uusi näyttely esittelee muun muassa hovin omituisia pöytätapoja