Kulttuuri

Kaarina-taloon syyskuussa Anu Halmesmaan reliefi ja Vesa Aaltosen metsäaiheisia valokuvia

KAARINA-TALO
Vesa Aaltonen (s. 1965) on valokuvataiteilija, joka tunnetaan esimerkiksi Turku-kuvistaan. Kuvataiteilija Anu Halmesmaa (s. 1981) puolestaan työskentelee veistoksen, grafiikan, maalauksen ja installaation parissa.
Vesa Aaltonen (s. 1965) on valokuvataiteilija, joka tunnetaan esimerkiksi Turku-kuvistaan. Kuvataiteilija Anu Halmesmaa (s. 1981) puolestaan työskentelee veistoksen, grafiikan, maalauksen ja installaation parissa.

Kaarina-talon taidekokoelma täydentyy syyskuussa kahdella uudella teoksella. Anu Halmesmaan Versot-reliefi ja Vesa Aaltosen metsäaiheinen valokuvakokonaisuus julkistetaan syyskuun puolivälissä.

Aaltonen kokee, että Kaarina mielletään paikaksi, jossa luonto on lähellä – ja että ihmiset muuttavat Kaarinaan juuri tästä syystä.

– Kaarina-talo on kuitenkin osa urbaanimpaa ympäristöä, sillä täällä ei näy luontoa ikkunoista. Metsäaiheilla saadaan luontoa keskustaankin, Aaltonen sanoo Kaarinan kaupungin tiedotteessa.

Aaltonen on kuvannut teostaan varten Harvaluodon metsää Piikkiössä. Hänen valokuvansa tulevat rakennuksen lounaskahvilan seinälle.

Myös Halmesmaa pitää arkkitehtonisesti hienoa Kaarina-taloa hyvänä paikkana taiteelle.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Täällä on myös kirjasto, tiedon keskus, joka on yksi Verso-teokseni kantavista ajatuksista. Meillä on kaikilla valtava määrä tietoa ympärillämme, mutta se, miten sitä pystymme imemään ja mitä sillä teemme, on kiinni kasvualustasta, Halmesmaa sanoo.

Halmesmaan reliefi asetetaan lounaskahvilan Helsingin-puoleisen päädyn korkean aulan valkoiselle seinälle.

Turkulaisille Halmesmaalle ja Aaltoselle ihmisen ja luonnon välisen suhteen käsittelystä on tullut entistäkin läheisempi aihe viime aikoina. Aaltosesta on tullut metsänomistaja, ja Halmesmaa viimeistelee puutarhuriopintoja Tuorlassa Kaarinassa.

– Mukaan on tullut uudenlaista omakohtaisuutta metsänomistajuuden myötä, kun minulla on parin hehtaarin perintömetsä, jossa olen tehnyt hommia koko kuluneen poikkeuskevään. Kunnioitus luontoa kohtaan lisääntyy entisestään, kun tuntee istuttamansa puut ihan alusta, kävystä saakka, Aaltonen pohtii.

Myös Halmesmaalle uudet kokemukset ovat tuoneet lisäideoita taiteelliseen työskentelyyn.

– Tuorlassa oppimani on selventänyt entisestään sitä, millaisten asioiden kanssa haluan olla tekemisissä. Koulussa rakastin erityisesti kasvibiologiaa, siinä tullaan niin keskeisten asioiden äärelle. Kasvit tekevät yhteyttäessään kaiken sen hapen, jota me tarvitsemme. Siinä ihmisen ja luonnon suhde konkretisoituu, siinä sen tajuaa. Me tarvitsemme puita hengittämiseen, ne eivät tarvitse meitä, se meidän pitäisi muistaa, Halmesmaa sanoo.

Teokset ripustetaan paikoilleen syyskuun alkupuolella. Tämän jälkeen Kaarina-talossa järjestetään ohjelmallinen julkistusjuhla, joka on kaikille avoin.

Taiteilijavalinnat teki Kaarinan kaupungin, vapaa-ajan lautakunnan, Taiteen edistämiskeskuksen ja Kaarina-talon suunnittelusta vastanneen arkkitehtitoimisto Ark'Aboan edustajista koostuva työryhmä loppuvuodesta 2019. Turun taiteilijaseuran ylläpitämä Turun taidelainaamo toimi välittäjä- ja asiantuntijatahona taiteilijavalintoja ja teostilauksia tehtäessä. Luonnokset tilattiin alkuvuodesta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​